Advertisement
Rakkaus, tuska hurmio - Madrigaaleja eri aikakausilta Tapiolan kamarikuoron konsertti Riihimäen keskuskirkossa, johtaa Hannu Norjanen
Vapaa pääsy, ohjelma 15 euroa.
Madrigaalit olivat renessanssin aikana etupäässä maallisia moniäänisiä lauluja. Tapiolan kamarikuoron konsertissa kuullaan vanhoja madrigaaleja sekä niistä innoittunut Morten Lauridsenin sarja Madrigali. Lisäksi kuullaan Benjamin Brittenin sävellyksiä sydänkeskiaikaisiin maallisiin ja hengellisiin englantilaisiin teksteihin perustuva Sacred and profane sekä Eric Whitacren sarja Three songs of faith elämänjanoisiin E. E. Cummingsin runoihin.
Tapiolan kamarikuoro on espoolainen sekakuoro, jonka tavoite on alusta lähtien ollut edistää kuorolaulutaidetta eri tavoin, tinkimättä taiteellisesti korkeasta tasosta ja luotettavuudesta. Kuoro aloitti toimintansa vuonna 1983. Kuoro on tilannut sävellyksiä useilta säveltäjiltä, kuten Kaija Saariaholta ja Veljo Tormisilta. Omia levyjä on vuosien varrella kertynyt toistakymmentä, mm. Toivo Kuulan, Jean Sibeliuksen sekä Leevi Madetojan a cappella -sekakuoroteosten kokonaislevytykset.
Tapiolan kamarikuoro on ollut myös kysytty yhteistyökumppani.
Syksyllä 2025 kantaesitettiin Timo-Juhani Kyllösen 70-vuotisjuhlakonsertissa Sellosalissa Espoossa hänen teoksensa Munch-svit op. 76 (Suomen ensiesitys) ja Kolme laulua Eino Leinon runoihin. Yhteistyötä on tehty muun muassa Tapiola sinfoniettan, Espoon barokin ja Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Elokuussa 2026 kuoro vieraili Lahden urkuviikoilla ja esitti Mozartin Requiemin urkusäestyksisenä versiona.
Kuoroa on vuodesta 1998 johtanut professori Hannu Norjanen. Hän on suorittanut A-tutkinnot orkesterinjohdossa, urkujensoitossa sekä kuoronjohdossa. 2015 hän valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta aiheenaan orkesterin ja kuoron johtaminen. Norjanen on nykyisin tunnetuimpia ja arvostetuimpia suomalaisia kuoronjohtajia. Vuodesta 2005 hän on toiminut Cantores Minores -poikakuoron taiteellisena johtajana ja musiikkiopiston rehtorina. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Hannu Norjaselle professorin arvonimen vuonna 2022.
Advertisement
Event venue
Riihimäen keskuskirkko, Hämeenkatu 5,Riihimäki, Riihimaki, Finland
Tickets