#StayHappening
Fri, 06 Nov, 2026 at 08:00 pm UTC+02:00

YONA - kadonneet helmet Riihimäen Ö-talossa, pe 6.11.

  • Öllerinkatu 9, 11130 Riihimäki, Finland · Riihimaki
\u00d6-talo Publisher / Host Ö-talo
Share
YONA - kadonneet helmet Riihim\u00e4en \u00d6-talossa, pe 6.11.
Advertisement
Yona Ööllä!
Kymmenettä sooloalbumiaan valmisteleva Yona suuntaa Kadonneet helmet -kiertueelle loka-joulukuussa 2026. Intiimillä trio-kiertueella rakastettu artisti on poiminut livesettiinsä yleisön suosikkien lisäksi monipuolisen joukon kataloginsa kadonneita helmiä, jotka ovat vuosien saatossa jääneet vähemmälle livehuomiolle.
Luvassa on unohtumattomia iltoja harvinaisuuksien, ja jopa ensimmäistä kertaa livenä kuultavien kappaleiden äärellä.
"Jokaisen artistin tuotannossa on hienoja kappaleita, jotka jäävät ns. hittibiisien varjoon. Erikoisimmat ja omituisimmat kappaleet saattavat kuitenkin olla vain kadonneita helmiä, jotka odottavat löytäjäänsä. Tällä kiertueella esitämme tunnetuimpien kappaleitteni lisäksi vähiten soitetumpia kappaleitani. Kenties uskallaudun esittelemään myös mahdollisesti tulevaisuuteen joskus katoavia lauluja seuraavalta albumiltani, jota parhaillaan kirjoitan." - Yona
Yona Ö-talolla on kokemus, jota suosittelemme lämpimästi kaikille eläville ihmisille.
Ovet 19.30
Soitto 20.00
Liput 40 / 35 / 30 euroa, käteisellä tai kortilla ovelta.
Paikkavarausta suositellaan: [email protected]
Voit valita juuri sinulle sopivan lippuhinnan, kunhan valintaa tehdessäsi otat mahdollisuuksiesi mukaan huomioon että myös meillä on laskumme maksettavana, heti alkuun illan upealle luonnonvoimalle. Jokainen lantti auttaa eteenpäin.
On ollut iltoja, jolloin joku on maksanut lipustaan vitosen, joku toinen viiskymppiä. Edellä näet tämän illan suositushinnat tuki-, perus- ja alennuslipulle. Jos ne tuntuvat aivan mahdottomilta, ei huolta, keksi joku muu, kunhan muistat myös meitä, jotka toteutamme illan.
Valitse siis omasi. Tärkeintä on, että tulet!
YONA
Mittavan ja taiteellisesti kunnianhimoisen uran tehnyt Yona (oik. Johanna Rasmus) tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä eri musiikkigenrejä omassa musiikissaan ja hänen kappaleilleen on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Yhdeksän studioalbumia urallaan julkaissut artisti on palkittu mm. Teosto- ja Emma-palkinnoilla. Yona on ihastuttanut myös Vain elämää -sarjan tähtenä.
Ö-TALO
Riihimäen kätketyn helmen, Ö-talon, löydät kuvankauniista Rautatienpuistosta, keskeltä kaupunkia, muutaman minuutin kävelyn päästä rautatieasemalta. Ö-talo tunnetaan paikkana, minne haluavat tulla niin muusikot kuin musiikin ystävät sen erityisen tunnelman vuoksi. Tunnelman puitteena toimii 1880 valmistunut kaupungin ensimmäinen koulurakennus. Kaikki mitä rakennuksen sisältä löytyy on saatu, kierrätetty, dyykattu, lahjoitettu, löydetty tai peritty.
*********************************
Ö-TALON SYKSY 2026
Eikä tässä vielä kaikki, lisää on luvassa - seuraa meitä!
PE 4.9. klo 20, Flamenco elää! Flamenco 3/4 ja Dendrocops
PE 11.9. klo 20 alk. Taiteiden Ö! Vapaa pääsy, open stage
TI 15.9. klo 19, Niillas Holmberg ja Pauli Lyytinen
PE 18.9. klo 20, Jantso Jokelin ja Esa Kuloniemi
TO 24.9. klo 19, Sami Pekkola Quartet
SU 4.10. klo 17, Samae Koskinen
LA 10.10. klo 16, Riihimäki Hardcore: Wasted, Ecotage, Lähdön Aika, Earthly Form, Sgt. Slime, Musta Maa - LOPPUUNVARATTU!
PE 16.10. klo 19, Böbökkä + RixuDix
SU 18.10. klo 17, Pepe Johansson (Teleks) soolona
TO 22.10. klo 19, Risto (bändi)
To 29.10. klo 19 Peter Nande & Tim Lothar (DK) + Ismo Haavisto
PE 30.10. klo 20, Kamilla Ow (PL) ja Philip Holm (ENG): Puolalaisia hautauslauluja
TO 5.11. klo 19, Sumuposauttaja + Leena Lehti
PE 6.11. klo 20, Yona
Su 8.11. klo 14, Tarinateatteri Tässä: Tarinoita isistä
PE 13.11. klo 20, Laura Moisio
LA 14.11. Ö ry: Lasten Syysöö
TO 19.11. klo 18, Eva Vikman & Teemu Rämö: Mielenrauhasta inspiraatioon
TO 26.11. klo 18, Riihimäen nuorisoteatterin Senioriteatteri: Aino Marian antikvariaatti
SU 29.11. klo 16 Ö ry:n syyskokous + jäsenilta
TO 3.12. klo 19, Pekka Laine & The Enchanted
LA 5. - SU 6.12. klo 11-16, Ö-talon joulupuoti ja -kahvila
PE 11.12. klo 20, Jaakko Laitinen & Väärä Raha
LA 12.12. klo 18, Stand up -ilta: Eeva Vekki ja ystävät
TI 15.12. klo 19, Maantien Ritarit: Herkimmät kulkuset V
Lukupiiri joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 18.
Irti huumeista ry:n Läheisten tukiryhmä joka toinen keskiviikko 5.8. alkaen.
Ohjelmisto täydentyy vielä. Muista käydä aina välillä kurkkaamassa, mitä talolla tapahtuu.
Kaikki varaukset ja tiedustelut: [email protected]
(Huomaathan, että varausvahvistuksessa saattaa mennä aikaa, mutta älä huoli - jos olet ajoissa varannut paikkasi, sinulla on paikka.)
Taloa voi varata myös yksityistilaisuuksiin, kokouksista työhyvinvointipäiviin tai syntymäpäiväjuhliin. Tunnelmatakuu. Kysy lisää.
Elävää kulttuuria eläville ihmisille
Ö-talo - puistossa keskellä kaupunkia.
Tervetuloa talolle!
Advertisement

Event venue

Öllerinkatu 9, 11130 Riihimäki, Finland, Öllerinkatu 9, FI-11130 Riihimäki, Suomi, Riihimaki, Finland

Tickets
Concerts, fests, parties, meetups — all the happenings, one place.

Discover more events by tag

Ask AI if this event suits you

Keep the plans coming

More events in Riihimaki

Riihimaki is happening.

See everything else that’s on — concerts, markets, comedy and more.