Advertisement
Donizettin yksinäytöksinen ooppera ”Rita” sai ensi-iltansa Pariisissa vuonna 1860. Tapahtumapaikka sijoittuu ”Ritan” kalabaariin, jossa määräilevä ja pomotteleva vaimo (Rita) viettää aikaansa pelokkaan ja epävarman miehensä (Beppe) kanssa. Aiemmin Rita on ollut naimisissa nyrkkeilevän merimiehen (Gasparo) kanssa. Valitettavasti hääyönä paljastui, että Gasparo toimi myös kotioloissa kuin nyrkkeilykehässä. Rita ei enää toistamiseen suostu alakynteen ja siksi kohtelee seuraavaa aviomiestään välillä kovakouraisesti. Pariskunnan arki kuitenkin mullistuu, kun Ritan entinen mereen hukkuneeksi julistettu mies (Gasparo) yhtäkkiä ilmestyy kuvioihin takaisin.Gasparo onkin todellisuudessa lähtenyt vaimoaan (Rita) karkuun Kanadaan; palaten nyt hakemaan kuolintodistusta luultuaan Ritan kuolleen tulipalossa. Gasparo huomaa kuitenkin Ritan voivan hyvin (valitettavasti), päättäen heti lähteä karkuun. Vaikka uimalla.
Beppe kuitenkin näkee tämän mahdollisuutena päästä Ritasta eroon, onhan Gasparo hänen virallinen miehensä. Kaverukset päätyvät pelaamaan herrasmiesmäisesti korttipelin, jonka häviäjälle lankeaa kyseenalainen pesti jatkaa Ritan aviomiehenä.
Esitys on Karelia Oopperan vierailu.
Karelia Ooppera ry – KARELIA OOPPERA RY
Konservatorion konserttisali, Pitkänsillankatu 16, Kokkola.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Donizettis enaktsopera, Rita, fick sin premiär år 1860 i Paris. Operan utspelar sig i en fiskbar, där den högdragna Rita lever med sin osäkre make Beppe. Förr har Rita varit trolovad Gasparo, en sjöman, som misshandlade henne. Rita har bestämt sig att aldrig mer bli slagen av en man.
Parets liv förändras när Gasparo, som alla trodde var död, i sin tur tror att Rita har avlidit och kommer tillbaka för att hämta sitt arv. Beppe ser det här som en möjlighet att lämna Rita, och han och Gasparo bestämmer sig för att spela kort om vem som ska stanna med Rita… och vem som får rymma till frihet.
Operan är ett gästspel av Karelia Ooppera ry
Karelia Ooppera ry – KARELIA OOPPERA RY
Konsertsalen, Långbrogatan 16, Karleby.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Näytös on osa KÅLKKÅBRA Kokkolan oopperafestivaalia 2026
TERVETULOA!
Advertisement
Event venue
Pitkänsillankatu 23 A4, 67100 Kokkola, Finland, Pitkänsillankatu 23, FI-67100 Kokkola, Suomi, Kokkola, Finland
Tickets