Callisto: Noir 20v, 18.9.2026, Savoy-teatteri, Helsinki

Fri, 18 Sep, 2026 at 07:00 pm UTC+03:00

Savoy-teatteri | Helsinki

Nem Agency
Publisher/HostNem Agency
Callisto: Noir 20v, 18.9.2026, Savoy-teatteri, Helsinki
Advertisement
Callisto juhlii Helsingin Savoy-teatterissa 20-vuotiasta Noir-albumia
Harvinainen erikoiskeikka soi 18. syyskuuta ainutlaatuisessa ympäristössä.
Kokkolassa vuonna 2001 perustettu, mutta jo varhain turkulaistunut Callisto on palanut viime vuodet maltillisella liekillä. Yhtyeen monipuolinen ja vivahteikas metalli saavutti kuitenkin 2000-luvun alkuvuosina kansainvälistäkin suosiota. Vuonna 2006 ilmestynyt toinen pitkäsoitto Noir on Calliston uran merkittävä kulmakivi.
– Noir on albumeistamme se, josta olemme saaneet vuosien aikana kenties eniten palautetta, Callisto tunnustaa.
– Ihmiset tekevät ja lähettävät Noirin kappaleista covereita ja albumi nousee yleensä ensimmäisenä keskusteluun, kun törmää ihmisiin, joilla on joku kokemus, muisto tai mielipide Calliston aktiivivuosista. Noirin tuotanto- ja äänitysprosessi oli myös aikoinaan omalla tavallaan raskas, joten jo siinäkin on juhlimisen aihetta, että siitä muotoutui lopulta bändin alkuvuosia vahvasti määrittämä albumi, yhtye myöntää.
Noirissa on doom metalin uhkaavuutta ja progressiivista otetta: albumi junnaa eloisasti, katsoo eteenpäin synkästi, liikkuu kuiskauksesta huutoon ja päätyy massiiviseen, vahvaan runttaukseen. Kaikki nämä elementit ovat läsnä, kun Callisto nousee Helsingin Savoy-teatterin lavalle perjantaina 18. syyskuuta.
– Juhlakonsertti on ja tulee kenties myös olemaan ainut mahdollisuus kuulla albumi alusta loppuun asti soitettuna kokonaisuutena. Luvassa on myös erityismausteita, joita itse levyltäkin löytyy: puhallinsoittimia, kaikki Noirin aikaan bändissä vaikuttaneet jäsenet ja mahdollisesti pienillä mausteilla biiseistä myös uusia sovituksia, levyä ja sen tuotantoa kunnioittaen, Callisto lupaa.
Savoy-teatterin elokuvateatterimainen konserttisali luo erityiset puitteet Calliston kasvavalle, elävälle ja vellovalle post-metalille. Klassikkolevyn tunnelmaa mukaileva visuaalisuus tulee olemaan myös näkyvä osa konsertin tuotantoa.
– Savoy-teatterissa metallibändien keikat ovat todella harvinaisia, kun taas jazz-orkestereita siellä nähdään useinkin. Olkoon Noirin jazz-vaikutteet eräänlainen puuttuva linkki ja yhdistävä tekijä myös tässä mielessä.
– Konsertin tuotanto, henki ja tunnelma tulevat istumaan Savoy-teatterin puitteisiin hienosti, eikä Callisto ole soittanut koskaan aiemmin istumapaikoilla varustetussa salissa, yhtye iloitsee.
Pe 18.9.2026
Helsinki, Savoy-teatteri
Callisto: Noir 20 vuotta
Liput alk. 34,90 e (Lippu.fi)
Pääsyliput tulevat saataville ke 18.3.2026 kello 9.
www.callistochaos.com
www.savoyteatteri.fi
www.nem.fi
Lisätietoa:
Rowan Rafferty
050 585 7300
Advertisement

Event Venue

Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, FI-00130 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

Nature in Me \u2013 Yoga & Movement workshop with Helen Noakes
Fri, 18 Sep at 09:00 am Nature in Me – Yoga & Movement workshop with Helen Noakes

Galleria Sitruunapuu

Karri Koira in Helsinki
Fri, 18 Sep at 05:00 pm Karri Koira in Helsinki

Allas Live

Samu Haber in Helsinki
Fri, 18 Sep at 06:30 pm Samu Haber in Helsinki

Kulttuuritalo

Nexus-larp
Sat, 19 Sep at 12:00 am Nexus-larp

Hämeentie 125, FI-00560 Helsinki, Suomi

SyysHAUkut
Sat, 19 Sep at 10:00 am SyysHAUkut

Ruosilankuja 14, 00390 Helsinki, Finland

MELO in Helsinki
Sat, 19 Sep at 05:00 pm MELO in Helsinki

Allas Live

Samu Haber: Good Boy Tour 26, Kulttuuritalo, Helsinki 19.9.2026
Sat, 19 Sep at 06:30 pm Samu Haber: Good Boy Tour 26, Kulttuuritalo, Helsinki 19.9.2026

Kulttuuritalo (Helsinki)

KULT Live: Mount Mary + Ginger Evil
Sat, 19 Sep at 07:00 pm KULT Live: Mount Mary + Ginger Evil

Sturenkatu 4, 00510 Helsinki

Tommy Lindgren Metropolis \u2013 Sininen kaupunki Revisited \/ G Livelab Helsinki
Sat, 19 Sep at 08:00 pm Tommy Lindgren Metropolis – Sininen kaupunki Revisited / G Livelab Helsinki

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events