Advertisement
Taiteiden yönä 2026 ensi-iltansa saanut SKS:n Harmaa laatikko -esitys saa jatkoa lisäesitysten muodossa.
SKS:n arkiston aineistoja säilytetään harmaissa koteloissa, joiden sisään kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Millaisia tapahtumia, kokemuksia ja elämänkulkuja aineistot tallentavat? Millaisia tunteita aineistojen järjestäminen ja kuvaileminen herättää arkistotutkijoissa?
Harmaa laatikko -esityksessä tutkijat nostavat esiin mielenkiintoisia menneisyyden henkilöitä, joiden elämästä on jäänyt jälki arkistoon. Esitys on saanut inspiraationsa Helsingin Sanomien Musta laatikko -esityksistä. Yleisö pääsee kurkistamaan arkistotyön kulisseihin ja kuulemaan arkistolaisten kertomuksia sekä SKS:n että Svenska litteratursällskapet i Finlandin arkistoista.
Illan aikana nähdään neljä esitystä, jotka vievät meidät Titanicin uppoamisen hetkiin, 1900-luvun alun Pariisiin, keskelle toisen maailmansodan ajan Saksan pommituksia sekä tutuille Helsingin kaduille. Tarinat ovat kiehtova osoitus siitä, miten arkistot avaavat näkymiä menneisyyden maailmoihin ja ihmiskohtaloihin.
Harmaa laatikko -esitys on osa SKS:n Arkistojen päivän ohjelmaa. Pohjoismaisissa arkistoissa järjestettävää Arkistojen päivää vietetään marraskuun toisena lauantaina tai sitä edeltävällä tai sen jälkeisellä viikolla. Arkistojen päivän tarkoituksena on nostaa esiin arkistot ja niiden toiminta. Lisätietoa Arkistojen päivästä: https://musiikkiarkisto.fi/ap/index.php/pohjoismainen-arkistojen-paiva-2/
Juhlasalin esitys alkaa klo 17.00, esiktyksen kesto noin 75 minuuttia. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua SKS:n arkistosaliin klo 16.30–19.00. Arkistosalissa on esillä illan esityksiin liittyviä alkuperäisaineistoja.
Harmaa laatikko -esitykset SKS:ssa myös 18.11. ja 25.11.
Lisätietoja: https://www.finlit.fi/ajankohtaista/tapahtumat/arkistojen-paiva-sksssa-harmaa-laatikko-arkistotutkijat-kertovat-aineistojen-tarinoita/
Advertisement
Event venue
Hallituskatu 1, 00170 Helsinki, Finland, Hallituskatu 1, FI-00170 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Tickets
Discover more events by tag
Performances in HelsinkiTheatre in HelsinkiStorytelling in HelsinkiHistory in HelsinkiArt in HelsinkiPerforming-arts in Helsinki