Taiteiden yö Kohta Taidehallissa

Thu Aug 17 2023 at 05:00 pm to 08:00 pm

Kohta | Sipoo

Kohta
Publisher/HostKohta
Taiteiden y\u00f6 Kohta Taidehallissa
Advertisement
Kohta taidehallin Taiteiden yössä voi tutustua merkittävän Romanialaisen taiteilijan Horia Bernean (1938–2000) maalauksiin.
Opastukset näyttelyyn:
17.30 ruotsiksi
18.30 suomeksi
19.30 englanniksi
Lisäksi on mahdollista keskustella näyttelyn kuraattorin Anders Kreugerin kanssa Bernean taiteesta.
Horia Bernea kehitti maalaukseen älyllisen, henkilökohtaisen ja poeettisen suhteen. Hän oli sukupolvensa muuntautumiskykyisimpiä eurooppalaisia maalareita. Romaniassa Bernealla on tunnustettu asema keskeisenä sodanjälkeisen ajan taiteilijana.
Kohtaan koottu näyttely sisältää noin kolmekymmentä maalausta Bernean keskeisistä teossarjoista. Esillä on myös Bernean luonnoksia Romanialaisen Talonpojan Museota varten, sekä valokuvataiteilija Iosif Királyn ottamia kuvia museon näyttelyistä. useon johtajana toiminut Bernea loi museosta omaan taiteelliseen näkemykseen pohjaava kokonaisinstallaation.
Yli kaksikymmentä vuotta Bernean ennenaikaisen kuoleman jälkeen hänen teoksensa tavoittavat yhä merkityksellisiä ilmiöitä. Kyseenalaistaessamme moderniutta, modernisaatiota ja modernismia nykyhetkestä käsin, ei ole puhe vain ilmastokriisistä, vaan myös loputtomasta moderniksi tekemisen ideologiasta.
“Demodernisaatiossa” ei ole kyse teollisen aikakauden saavutuksien kiistämisestä. Olennaista on löytää uusia etenemistapoja, jotka eivät perustu jatkuvan kasvun vaatimukseen tai universalistiseen ajatteluun.
Horia Bernea ilmensi demodernisaation tarvetta, jossa tulee huomioida sekä järkiperäinen että hengellinen, sekä perinne että yhä tuntematon. Näyttelyn nimi viittaa Charles Baudelairen kuvittaja Constantin Guysia käsittelevään esseeseen Modernin elämän maalari, joka julkaistiin tarkalleen 160 vuotta sitten.
Horia Bernea: Painter of the Demodern -näyttely on esillä 10.8.—1.10.2023. Näyttelyä ovat tukeneet Romanian suurlähetystö Suomessa sekä Romanian kulttuuri-instituutti Tukholmassa.
(Image: Horia Bernea, Slogan (Production Chart), 1969. Oil on canvas, 140 × 125 cm. Courtesy of the Horia Bernea Estate and Ivan Gallery, Bucharest. Photo: Ștefan Sava)
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Kohta, Sipoo, Finland

Sharing is Caring: