Advertisement
22.10. klo 18 Politiikkaa baarissa: Tavoiteohjelman lukupiiri – osa 4: ”Ihmisoikeuksia kunnioittava maailma”Keväällä käynnistynyt Vasemmistoliiton tavoiteohjelman lukupiiri saa jatkuu. Tällä kertaa perehdymme tavoiteohjelman viimeiseen osioon ”Ihmisoikeuksia kunnioittava maailma”, jossa käsitellään muun muassa demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia, kansainvälistä yhteistyötä ja solidaarisuutta, rauhaa ja turvallisuutta sekä siirtolaisuutta, maailmankauppaa ja kehitysyhteistyötä.
Illan aikana käymme vetäjien johdolla osion keskeisiä teemoja läpi ja keskustelemme niistä yhdessä osallistujien kanssa Sörkän Ruusun rennossa ympäristössä. Tavoiteohjelmaa ei tarvitse lukea etukäteen, vaan mukaan voi tulla matalalla kynnyksellä myös ilman aiempaa perehtymistä. Tilaisuus on avoin kaikille jäsenyydestä tai aiemmasta kokemuksesta riippumatta.
Illassa on mahdollisuus keskustella Vasemmistoliiton kansainväliseen politiikkaan, ihmisoikeuksiin ja turvallisuuteen liittyvistä tavoitteista sekä samalla tutustua Kallion Vasemmiston toimintaan ja muihin mukana oleviin.
Tavoiteohjelmaan voi tutustua etukäteen tästä https://vasemmisto.fi/vasemmistoliiton-tavoitteet/periaateohjelma-tavoitteet/
Tervetuloa mukaan 22.10. klo 18 Sörkän Ruusuun!
Advertisement
Event venue
Ravintola Sörkan Ruusu, Pääskylänrinne 3,Helsinki, Finland
Tickets