#StayHappening
Sat, 17 Oct, 2026 at 08:00 pm UTC+03:00

Moon Shot / Olympia, Tampere

  • Olympia-kortteli · Tampere
Olympia-kortteli Publisher / Host Olympia-kortteli
Share
Moon Shot \/ Olympia, Tampere
Advertisement
Uuden albumin syksyllä julkaiseva Moon Shot esiintyy perjantaina 16. lokakuuta Helsingin Tavastialla ja seuraavana päivänä 17. lokakuuta Tampereen Olympiassa. Bändin muodostavat Lapkosta, Disco Ensemblestä ja Children of Bodomista tutut muusikot Ville Malja, Jussi Ylikoski, Mikko Hakila ja Henkka Seppälä. Keikkojen ennakkoliput ovat nyt myynnissä keikkapaikkojen lipunmyyntipisteissä.
Moon Shotin syksyllä ilmestyvä kolmas albumi on nimeltään Thunderlust, ja esimakua tulevasta tarjoilee helmikuussa julkaistu single No Walls. Solisti Ville Malja kertoo: "No Walls on äänekäs kannanotto sille, että vaikka maailma näyttää palavan muutaman mielipuolisen johtajan vuoksi, voimme yhä luottaa tuntemattomiin ja uskoa hyvään. Biisin sanoma on voimaannuttava: meidän pitää yhdistyä, ei eriytyä."
Moon Shotin debyyttialbumi Confession ilmestyi syksyllä 2021, ja yhtye keikkaili kotimaan lisäksi laajasti myös muualla Euroopassa muun muassa Danko Jonesin aisaparina. Keväällä 2024 julkaistu kakkosalbumi The Power ilmestyi saksalaisen Reaper Entertainmentin kautta, ja sen singlet, kuten Blackened Spiral ja Yes, nousivat Saksan rockradiolistojen kärkisijoille. Jussi Ylikosken, Julius Maurasen ja Grammy-voittaja David Bottrillin (mm. Tool, The Smashing Pumpkins, Muse ja Placebo) tuottama levy on vienyt bändin kattaville festivaali- ja klubikiertueille ympäri Eurooppaa.
Liput alkaen 30€ sisältäen eteispalvelumaksun. Liput myy Lippu.fi
ovet: 20:00
showtime: 22:00
Advertisement

Event venue

Olympia-kortteli, Satakunnankatu 10,Tampere, Finland

Tickets
Concerts, fests, parties, meetups — all the happenings, one place.

Discover more events by tag

Ask AI if this event suits you

Keep the plans coming

More events in Tampere

Tampere is happening.

See everything else that’s on — concerts, markets, comedy and more.