Lumiukko-elokuvakonsertti

Sat Dec 13 2025 at 01:00 pm to 01:45 pm UTC+02:00

Musiikkitalo | Helsinki

Vantaan Viihdeorkesteri
Publisher/HostVantaan Viihdeorkesteri
Lumiukko-elokuvakonsertti
Advertisement
Lumoava elokuvakonsertti koko perheelle!
Suosittu Lumiukko-elokuvakonsertti ihastuttaa vuodesta toiseen! Isolla valkokankaalla esitettävä animaatio yhdistettynä sinfoniaorkesterin säestykseen ja täyden katsomon ainutlaatuiseen tunnelmaan tarjoaa täydellisen laskeutumisen joulun odotukseen. Elokuvakonserttien näytösajat on suunniteltu erityisesti lapsiperheet huomioiden.
Lumiukko on brittiläisen Raymon Briggsin samannimiseen lastenkirjaan perustuva ihastuttava animaatioelokuva. Se sai ensi-iltansa vuonna 1982, ja siitä lähtien sitä on esitetty Isossa-Britanniassa joka joulu.
Myös meillä Suomessa tämä lämminhenkinen elokuva on tullut televisiosta yli 30 vuoden ajan aina jouluaattoisin. Sen katsominen onkin muodostunut tärkeäksi osaksi monen suomalaisen jouluperinteitä. Kuten Lumiukko-kirjakin, myös elokuva on vailla dialogia. Sen kantavana voimana toimivat lumoava kuvitus sekä jo klassikoksi muodostunut tunnusmusiikki Walking in the Air, jonka on säveltänyt Howard Blake.
Elokuvakokemus nousee uudelle tasolle elävän musiikin ympäröidessä katsojan. Tämän konsertin muisto pysyy mielessä kaikki joulut. Konsertin kesto on n. 45 min. Konsertissa esitetään Lumiukko -elokuva kokonaisuudessaan. Lisäksi konsertissa kuullaan ihanaa joulumusiikkia toisesta ihmeellisestä jouluyön tarinasta, Tšaikovskin säveltämästä Pähkinänsärkijä -baletista.
Konsertin johtaa VVO:n ylikapellimestari Nick Davies.
Konsertin kesto n. 45 minuuttia, ei väliaikaa.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Musiikkitalo, Mannerheimintie 13a ,Helsinki, Finland

Tickets
Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

Pitk\u00e4 Lounas 2025
Sat, 13 Dec at 12:00 pm Pitkä Lounas 2025

Botta Events

The Art of Storytelling - Workshops
Sat, 13 Dec at 12:00 pm The Art of Storytelling - Workshops

Kulttuuritila Merirasti

Designkaverit x Finlandia-talo: Design Joulu 2025
Sat, 13 Dec at 12:00 pm Designkaverit x Finlandia-talo: Design Joulu 2025

Finlandia-talo

Jussi ja Tytti K\u00e4pyl\u00e4ss\u00e4 - Jatsifoksia, Wanhaa Tangoa ja tangovalssia
Sat, 13 Dec at 12:00 pm Jussi ja Tytti Käpylässä - Jatsifoksia, Wanhaa Tangoa ja tangovalssia

Stadin ammattiopisto, Panuntie 2, Käpylä, Helsinki

G Livelabin levykirppis
Sat, 13 Dec at 12:00 pm G Livelabin levykirppis

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland

Suurista metsist\u00e4 sumuisten satamien Stadiin
Sat, 13 Dec at 12:30 pm Suurista metsistä sumuisten satamien Stadiin

Kontulan nuorten toimintakeskus Luuppi

Advanced course on mindful interaction Sat 13.12. at 10-13:30
Sat, 13 Dec at 01:30 pm Advanced course on mindful interaction Sat 13.12. at 10-13:30

Vetehisenkuja 3 b 48, Helsinki

Pukinm\u00e4en taidekoulut: Pikku Prinssi
Sat, 13 Dec at 02:00 pm Pukinmäen taidekoulut: Pikku Prinssi

Ala-Malmin tori 1, 0700, 00700 Helsinki, Finland

Vinterkonsert med Helsingfors s\u00e5ngstudio
Sat, 13 Dec at 02:00 pm Vinterkonsert med Helsingfors sångstudio

Georgsgatan 27, 00100 Helsingfors, Finland

Sabrina ja Saarten tytt\u00e4ret: Kantelettaren joulutarina
Sat, 13 Dec at 02:00 pm Sabrina ja Saarten tyttäret: Kantelettaren joulutarina

Hämeentie 3, 00530 Helsinki, Finland

BiziVietnam Kid Club Th\u00e1ng 12\/ 2025
Sat, 13 Dec at 02:00 pm BiziVietnam Kid Club Tháng 12/ 2025

Oodi Central Library Helsinki

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events