#StayHappening
Fri, 27 Nov, 2026 at 06:00 pm UTC+02:00

JukoKlubi: Yona – Kadonneet helmet

  • Teatteri Vanha Juko · Lahti
Teatteri Vanha Juko Publisher / Host Teatteri Vanha Juko
Share
JukoKlubi: Yona \u2013 Kadonneet helmet
Advertisement
Yona: Kadonneet helmet
Yonan erityislaatuinen ja intiimi Kadonneet helmet -kiertue saapuu Lahden JukoKlubille 27. marraskuuta!
Kymmenettä sooloalbumiaan valmisteleva Yona suuntaa Kadonneet helmet -kiertueelle loka-joulukuussa 2026. Intiimillä trio-kiertueella rakastettu artisti on poiminut livesettiinsä yleisön suosikkien lisäksi monipuolisen joukon kataloginsa kadonneita helmiä, jotka ovat vuosien saatossa jääneet vähemmälle livehuomiolle.
Luvassa on unohtumattomia iltoja harvinaisuuksien, ja jopa ensimmäistä kertaa livenä kuultavien kappaleiden äärellä.
"Jokaisen artistin tuotannossa on hienoja kappaleita, jotka jäävät ns. hittibiisien varjoon. Erikoisimmat ja omituisimmat kappaleet saattavat kuitenkin olla vain kadonneita helmiä, jotka odottavat löytäjäänsä. Tällä kiertueella esitämme tunnetuimpien kappaleitteni lisäksi vähiten soitetumpia kappaleitani. Kenties uskallaudun esittelemään myös mahdollisesti tulevaisuuteen joskus katoavia lauluja seuraavalta albumiltani, jota parhaillaan kirjoitan." - Yona
Mittavan ja taiteellisesti kunnianhimoisen uran tehnyt Yona (oik. Johanna Rasmus) tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä eri musiikkigenrejä omassa musiikissaan ja hänen kappaleilleen on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Yhdeksän studioalbumia urallaan julkaissut artisti on palkittu mm. Teosto- ja Emma-palkinnoilla. Yona on ihastuttanut myös Vain elämää -sarjan tähtenä.

Pe 27.11. klo 18
Liput 34 / 29 / 20 €
JukoKlubeilla on nouseva istumakatsomo ja musasta sekä tunnelmasta nautitaan ilman häiriötekijöitä. Soitto alkaa tasan klo 18 ja saliin ei pääse keikan jo alettua. JukoKlubit ovat ikärajattomia.
**
Teatteri Vanhan Jukon oma lipunmyynti palvelee näytöskaudella:
- Tiistaisin ja torstaisin klo 15–17
Lipunmyynti aukeaa myös aina tuntia ennen esityksen alkua.
P. 03 752 0585. Lippuja voi varata myös sähköpostilla [email protected].
Varaus on voimassa, kun olemme vahvistaneet sen sähköpostilla.
- Jokainen lipunostaja on mahdollistamassa teatterimme toimintaa. Jukon esityksiin voi ostaa myös 50 / 100 / 150 € arvoisia tukilippuja.
- Täyteen varattuihin/-myytyihin esityksiin voi ilmoittautua lippujonoon: [email protected]
- Meiltä voit ostaa lippuja myös Edenred-kortilla sekä Smartum-, Edenred- ja Epassi-sovelluksilla.
- Lippuja voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä verkkokaupasta www.lippu.fi
- Lippupiste p. 0600 900 900 (2 € min+pvm)
(ma-la klo 9–21, su klo 10–18)
- Lippupisteessä asioidessasi voit hyödyntää myös useimpia kulttuurietuja.
- Lippupisteestä ostettaessa lipun hintaan lisätään toimitusmaksu.
HUOM! Mistä tahansa lipun ostatkin, muistathan aina jättää yhteystietosi. SEKÄ puhelinnumeron että sähköpostiosoitteen. Se on erittäin tärkeää. Haluamme tavoittaa sinut, jos esityksen suhteen tulee muutoksia vaikkapa sairastapauksen vuoksi.
www.teatterivanhajuko.fi
Advertisement

Event venue

Teatteri Vanha Juko, Rautatienkatu 13,Lahti, Finland

Tickets
Concerts, fests, parties, meetups — all the happenings, one place.

Discover more events by tag

Ask AI if this event suits you

Keep the plans coming

More events in Lahti

Lahti is happening.

See everything else that’s on — concerts, markets, comedy and more.