EVA & MANU - BACK FOR THE HOLIDAYS / Olympia, Tampere

Fri, 18 Dec, 2026 at 08:00 pm UTC+02:00

Olympia-kortteli | Tampere

Dex Viihde Oy
Publisher/HostDex Viihde Oy
EVA & MANU - BACK FOR THE HOLIDAYS \/ Olympia, Tampere
Advertisement
Rakastettu suomalais-ranskalainen duo Eva & Manu palaa keikkalavoille vuoden 2026 lopussa!
Arvostettu suosikki-yhtye on tunnettu mm. Feet in the Water, Cinnamon Hearts sekä There is nobody like you -kappaleista, sekä valovoimaisesta ulosannistaan. Yhtye lopetti yli kymmenen vuotta kestäneen, monivivahteisen ja tyylikkään uransa Helsingin Savoy-teatteriin vuonna 2022. Tänä vuonna duo palaa tekemään hyvin erityisen joulukiertueen läpi Suomen. Konserteissa kuullaan kappaleita ja tarinoita Eva & Manun kaikilta albumeilta sekä duon valikoimia joululauluja. Aktiiviaikana tehdyistä joulukonserteista on tullut yhtyeen faneille jo perinne, jonka myötä paluukiertue joulukuun pimeään aikaan tuntuu juuri oikealta.
"Vaikka olimme päättäneet että lopetamme bändin toiminnan kokonaan, alkoi meillä tuossa vuosi sitten hiipiä kaipuu keikoille. Meillä on ollut ikävä meidän yleisöä, sitä yhteisöllistä tunnelmaa, ja keikkailua yhdessä. Vaikkemme ole keikkailleet moneen vuoteen, olemme paljon tekemisissä. Lapsemme ovat ystäviä ja pidämme tiiviisti yhteyttä. Tuntui luontevalta ajatukselta palata tälle eksklusiiviselle kiertueelle ja rakkaan musiikkimme äärelle. Odotamme kiertuetta innolla emmekä malta odottaa, että näemme kuulijoitamme pitkästä aikaa", kommentoi Eva bändin tunnelmia.
Eva Louhivuoren ja Manu Laudicin tarina sai alkunsa monien sattumien kautta Bostonissa vuonna 2009 heidän opiskellessaan Berklee College of Musicissa. Kaksi eri puolilta Eurooppaa tullutta muusikkoa löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Mielenkiintoisen uransa aikana bändi ehti julkaista kolme albumia ja tehdä lukuisia unohtumattomia konsertteja ympäri maailman
Advertisement

Event Venue

Olympia-kortteli, Satakunnankatu 10, FI-33100 Tampere, Suomi, Tampere, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Tampere

 COMBICHRIST (USA), to 17.12.2026, Tampere, Olympia-kortteli
Thu, 17 Dec at 08:00 pm COMBICHRIST (USA), to 17.12.2026, Tampere, Olympia-kortteli

Olympia-kortteli

Erja Lyytinen & Friends: Blue Christmas 2026 @Tampere-talo
Fri, 18 Dec at 07:00 pm Erja Lyytinen & Friends: Blue Christmas 2026 @Tampere-talo

Tampere-talo

Joulun hetki -konsertti Tampere, Komediateatterin Palatsi
Sat, 19 Dec at 06:30 pm Joulun hetki -konsertti Tampere, Komediateatterin Palatsi

Tampereen Komediateatteri

Dating Meetup - Tampere (Registration is mandatory)
Sat, 19 Dec at 07:00 pm Dating Meetup - Tampere (Registration is mandatory)

Tampere

RASKASTA JOULUA 2026 (Nokia Arena, Tampere)
Sat, 19 Dec at 07:00 pm RASKASTA JOULUA 2026 (Nokia Arena, Tampere)

Nokia Arena

"R\u00c4J\u00c4YTT\u00c4K\u00c4\u00c4 PANKK!" MAI LUME & SUDENKEHTO LIVE @ PUB WANHA PANKKI
Sat, 19 Dec at 10:00 pm "RÄJÄYTTÄKÄÄ PANKK!" MAI LUME & SUDENKEHTO LIVE @ PUB WANHA PANKKI

Pub Wanha Pankki - Orivesi

Rajaton Joulu 2026 | Tampere
Mon, 21 Dec at 06:00 pm Rajaton Joulu 2026 | Tampere

Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere

Tampere is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Tampere Events