LA 24.10.
Ovet 19:00
Liput alk. 14€
K-18
ARTKILLS, MELANKOLIA ja Lust For Lily Semifinaliin lokakuussa!
ARTKILLS
Helsingissä vuonna 2020 perustettu ARTKILLS on noussut nopeasti tulevaiduuden suomalaisen modernin metallin terävimpään kärkeen.
Yhtyeen soundi rakentuu raskaiden riffien, tarttuvien groovejen ja vahvojen melodioiden ympärille yhdistellen uudistuvaa metallimaailmaa ja tinkimätöntä old school -asennetta tavalla, joka erottuu välittömästi.
MELANKOLIA
MELANKOLIA on oululainen murhemetalliyhtye, jonka tarina alkaa neljän ystävyksen ollessa teinejä. Elämä vei jäsenet kymmeneksi vuodeksi eri suuntiin, kunnes vuoden 2024 lopulla kerran kuopattu bändi päätettiin aloittaa uudestaan. Ei siksi, että pitäisi palata vanhaan, vaan siksi, että jotkut asiat eivät suostu kuolemaan.
Bändin laulut sukeltavat itseinhon, riippuvuuksien ja elämän pienten ilojen äärelle – sinne, missä kauneus ja kurjuus kulkevat käsi kädessä.
MELANKOLIA kutsuu sitä murhemetalliksi.
LUST FOR LILY
Lust For Lily perustettiin vuonna 2022 Tuusulassa, Suomessa, ja yhtye alkoi nopeasti raivata paikkaansa maan uuden aallon metalcore-skenessä. Yhtyeen musiikki rakentuu vahvan emotionaalisen intensiteetin ja modernin raskaan tuotannon varaan, yhdistäen melodisen haavoittuvuuden teräväreunaisiin riffeihin ja dynaamisiin sovituksiin.
Event venue
Urho Kekkosen katu 6, 00100 Helsinki, Finland, Urho Kekkosen katu 4, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Tickets