KULT Live: Teini-Pää + Rosettes

Fri, 19 Dec, 2025 at 07:00 pm UTC+02:00

KULT Helsinki | Helsinki

KULT Helsinki
Publisher/HostKULT Helsinki
KULT Live: Teini-P\u00e4\u00e4 + Rosettes
Advertisement
Teini-Pää on pöhköpopin sanansaattaja, jonka kappaleissa ihastutaan, haaveillaan ja tehdään tarkkasilmäisiä huomioita elämästä. Kaiken liimana toimii vaivattomuus ja vaaleanpunaisen purukumin lailla tarttuvat melodiat.
Debyyttialbumi Maailma kyllä odottaa ilmestyi Soit Se Silti -levy-yhtiön julkaisemana tammikuussa 2022. Albumi keräsi ilmestyttyään hurjan määrän positiivisia arvioita. Yhtye oli myös ehdolla Kriitikoiden valinta -kategoriassa Emma Gaalassa 2023.
Teini-Pää julkaisi toisen albuminsa nimeltään Sata syytä aloittaa vuonna 2023. Se nostettiin Radio Helsingin viikon levyksi. Kypsempi, syvempi ja harkitumpi levy sai kriitikoilta ylistystä. Yhtye on keikkaillut molempien levyjen ilmestymisten myötä ahkerasti ja ihastuttanut yleisöään niin klubeilla kuin lukuisilla festivaaleilla.
15. tammikuuta eli virallisena Teini-Pää-päivänä yhtye yllätti ja julkaisi sinkun Mietin minne meet. Sinkku kantaa samaa nimeä kuin 8.3.2024 julkaistu ep, jonka julkaisi diginä Soit se silti ja fyysisenä 7-tuumaisena vinyylinä yhdysvaltalainen Vague Absolutes. Kylillä on myös liikkunut huhua, että keikkoja olisi rapakon takanakin tulossa.
Rosettes on Helsingissä alkuvuodesta 2021 perustettu kokoonpano, jonka vaikutteet tulevat laajasti eri rytmimusiikin genreistä. Yhtyeen jäsenillä on taustaa esimerkiksi vaihtoehto-, hardcore- ja indieyhtyeistä. Rosettesissa tee se itse -mentaliteetti yhdistyy soulin ja R’n’B:n grooveen sekä jazzmaiseen tunnelmointiin.
Psykedeelinen ja tanssittava Rosettes on keikkaillut tänä vuonna muun muassa Burghausenin jazzviikoilla sekä Tavastialla. Viimeisin vinyylisingle Souvenir/Green Ray julkaistiin elokuussa 2024 Timmion Recordsin kautta. Yhtyeen debyyttialbumi Lifestyles julkaistiin 4.4.2025.
Kokoonpano:
Rosita Ahola – basso
Jaakko Hietakangas – kitara
Markus Hietamies – rummut
Tatu Kuisma – kitara
Tytti Roto – laulu ja koskettimet
Eero Tarmio – perkussiot
Eero Koski – pasuuna
Ami Vuorinen – tenorisaksofoni
Liput 23 € + tilausmaksut (alk. 1,50€ + 0,65% tilauksesta www.lippu.fi)
Ovelta 25 €
Eteispalvelumaksu 4 €
K18
Keikka järjestetään seisovana.
Huom! Tila ei ole esteetön.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

KULT Helsinki, Sturenkatu 4, FI-00510 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Tickets
Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

Ne Lintuizet: joulu
Thu, 18 Dec at 07:00 pm Ne Lintuizet: joulu

KULT Helsinki

8v. Pikkujoulut 18.12.2025
Thu, 18 Dec at 08:00 pm 8v. Pikkujoulut 18.12.2025

Kanavaranta 7 E 22, 00160 Helsinki, Finland

Ville Myllyrinne - Set\u00e4mies Helsingiss\u00e4 18.12.2025 LIS\u00c4ESITYS
Thu, 18 Dec at 08:30 pm Ville Myllyrinne - Setämies Helsingissä 18.12.2025 LISÄESITYS

Aleksanterin Teatteri

Anna Airola & UMO Helsinki Jazz Orchestra: P\u00e4hkin\u00e4ns\u00e4rkij\u00e4 \u2013 joulun lumoavin jazzsatu (klo 18&20.30)
Fri, 19 Dec at 06:00 pm Anna Airola & UMO Helsinki Jazz Orchestra: Pähkinänsärkijä – joulun lumoavin jazzsatu (klo 18&20.30)

Temppeliaukion kirkko - Temppeliaukio Church

Pelle Miljoona 70 -juhlakiertue, Kulttuuritalo, Helsinki
Fri, 19 Dec at 06:30 pm Pelle Miljoona 70 -juhlakiertue, Kulttuuritalo, Helsinki

Kulttuuritalo (Helsinki) (Helsinki)

Silmien Takana: DJ Kridlokk \u2013 Mutaatio
Fri, 19 Dec at 08:00 pm Silmien Takana: DJ Kridlokk – Mutaatio

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland

Baila Baila's Christmas party 19th of December
Fri, 19 Dec at 08:00 pm Baila Baila's Christmas party 19th of December

Eerikinkatu 27, 00180 Helsinki, Finland

M\u00f6yhy-Veikkojen joulumatinea (w. Skyjoggers)
Fri, 19 Dec at 08:00 pm Möyhy-Veikkojen joulumatinea (w. Skyjoggers)

Suvilahti (Sörnäisten rantatie 22 / Kaasutehtaankatu 1), Helsinki, Finland

Hassan Maikal & Sointi Jazz Orchestra \/ Tavastia-klubi
Fri, 19 Dec at 08:00 pm Hassan Maikal & Sointi Jazz Orchestra / Tavastia-klubi

TAVASTIA-klubi

Soul and Funky Dance Friday: Slim T & Funky Pablos + DJ Juza
Fri, 19 Dec at 09:00 pm Soul and Funky Dance Friday: Slim T & Funky Pablos + DJ Juza

Museokatu 8, 00100 Helsinki, Finland

Pulsar Events presents: SYNERGY
Fri, 19 Dec at 10:00 pm Pulsar Events presents: SYNERGY

Valkoinen Sali

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events