Advertisement
Senegalilainen afropop-artisti Es-Ow perusti The Ridial Band -yhtyeen muutettuaan Suomeen vuonna 2012. Es-Ow:n musiikki on energinen sekoitus afrojuurista ammentavia monenkirjavia rytmejä, ääniä ja melodioita. Es-ow ja The Ridial Band ovat esiintyneet Suomessa lukuisissa eri musiikkitapahtumissa, joista mainittakoon esimerkiksi World Village, Funky Elefant ja Afro Jazz -festivaalit.Kansainvälisesti arvostetun senegalilaisen muusikkosuvun jäsen Cheick Cissokho sai perinteisen koransoittajan koulutuksen jo lapsena. Hänen isänsä Solo Cissokho oli kora-harpun virtuoosina eräs kansainvälisesti arvostetuimpia nimiä. Cissokhon perhe on omistautunut koransoiton perinteelle 1200-luvulta lähtien. Suomessa Cheich tunnetaan paitsi koransoittajana, myös perkussionistina useista eri kokoonpanoista.
Muusikko ja tanssija Maarika Autio initioitiin balafonin soittamiseen perinteisin kisällimetodein 90-luvun Dakarissa. Hän on kiertänyt laajalti maita ja mantereita niin Cheichin isän Solon aisaparina kuin kymmenissä muissakin eri afrovaikutteisissa musiikki- ja tanssiyhtyeissä sekä jäsenenä että johtajana. Tätä nykyä Maarika valmistelee väitöskirjaa Sibelius-Akatemian maailmanmusiikin tohtorilinjalla.
Advertisement
Event Venue
Malmin kirjasto, Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki,Helsinki, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.