The Four Italian Tenors - Tampere, Tampere-talo - Su 17.5.2026

Sun, 17 May, 2026 at 07:00 pm UTC+03:00

Tampere-talo | Tampere

GramoPop
Publisher/HostGramoPop
The Four Italian Tenors - Tampere, Tampere-talo - Su 17.5.2026
Advertisement
Toukokuussa 2026 tarjolla tenoreita suoraan Italian sydämestä!
💚❤️🤍
Kansainvälisesti tunnustettu italialainen lauluyhtye The Four Italian Tenors saapuu Suomeen ensivisiitilleen toukokuussa 2026, jolloin yhtye konsertoi Oulussa, Tampereella ja Hyvinkäällä.
🎶Neljän lahjakkaan tenorin tulkinnat italialaisen musiikin rakastetuista sävelmistä ovat täyttäneet konserttisaleja ympäri maailmaa ja nyt koittaa meidän suomalaistenkin vuoro.
Suomen konserttikiertueen lipunmyynti alkaa tänään 12.12. klo 12.
💚❤️🤍
Vuonna 2018 perustetun The Four Italian Tenors -yhtyeen muodostavat Ugo Tarquini, Gianni Leccese, Alessandro Fantoni ja Angelo Forte. Rooman debyytin jälkeen kvartetti lähti vuonna 2019 mittavalle Yhdysvaltain-kiertueelle, jonka aikana he esiintyivät 57 suuressa kaupungissa eri puolilla maata. Heidän upeat äänensä ja taitavat sovituksensa hurmasivat yleisöt ja keräsivät ylistäviä arvioita vahvistaen yhtyeen asemaa italialaisen musiikin kansainvälisinä lähettiläinä.
🎤The Four Italian Tenors tunnetaan intohimoisesta otteestaan italialaiseen oopperaan ja lauluklassikoihin. Nelikko on esiintynyt jo usean vuoden ajan eri puolilla maailmaa ja jatkaa italialaisen musiikkiperinteen tunnetuksi tekemistä globaalisti.
Suomalaisille italialaista kulttuurielämystä tarjoillaan seuraavasti:
La 16.5. Oulu, Madetojan sali
Su 17.5. Tampere, Tampere-talo (pieni sali)
Ma 18.5. Hyvinkää, Hyvinkääsali
Konsertit alkavat klo 19.00
Konsertin kesto on noin 2 x 45 min, joiden välissä väliaika
Konsertit toivottavat tervetulleiksi kaikenikäiset kuuntelijat.
Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi Hyvinkään konsertin järjestää Hyvinkääsali
Liput alkaen 59,90€. Osta omasi ositteesta https://www.lippu.fi/eventseries/4048811
Nappaa Tenorit somessa seurantaan ja virittäydy konserttitunnelmaan.
Instagram: @thefouritaliantenors
Facebook: @the4italiantenors
Advertisement

Event Venue

Tampere-talo, Yliopistonkatu 55,Tampere, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Tampere

Tampereen Nuorisoseuran Kev\u00e4tkarkelot
Sun, 17 May at 04:30 pm Tampereen Nuorisoseuran Kevätkarkelot

Messukylän Työväentalo

TSD's Monthly Kizomba Social
Sun, 17 May at 05:30 pm TSD's Monthly Kizomba Social

Tampere Social Dancing

Kuoronjohdon B-tutkintokonsertti - Rauhan rukous
Mon, 18 May at 07:00 pm Kuoronjohdon B-tutkintokonsertti - Rauhan rukous

Tampereen tuomiokirkko

Tanssivirtaa Tampereella -festivaali 2026
Tue, 19 May at 12:00 am Tanssivirtaa Tampereella -festivaali 2026

Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tampere, Finland

Ilmainen kuntopiiri Kangasala Areenalla
Tue, 19 May at 10:00 am Ilmainen kuntopiiri Kangasala Areenalla

Finnentie 37, 36200 Kangasala, Finland

Street food apsara Yl\u00f6j\u00e4rvi
Tue, 19 May at 11:00 am Street food apsara Ylöjärvi

Räikän Ranta, Ylöjärvi

L\u00e4hitori torilla -tapahtuma
Tue, 19 May at 11:00 am Lähitori torilla -tapahtuma

Suupantori, FI-33960 Pirkkala, Suomi

Tampere is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Tampere Events