Advertisement
Vuoden toinen See You in Hell -klubi ystävänpäivänä! Yhteistyössä Hellsinki Metal Festival.
Vuonna 2007 perustettu iisalmelainen metalliyhtye SE, JOSTA EI PUHUTA koki uudelleen syntymänsä kymmenen vuoden tauon jälkeen vuonna 2022.
Yhtye sai neljännen albuminsa äänitykset valmiiksi syksyllä 2025
ja albumi on määrä julkaista vuoden 2026 aikana.
Yhtyeen varhaisen hc-punkin ja death metalin raakuus on vuosien myötä jalostunut astetta monisyisemmäksi black metal -vaikutteiseksi death metaliksi säilyttäen kuitenkin ylpeydellä alkuaikojen särmikkyyden.
https://www.facebook.com/sejostaeipuhuta666
SULPHUR AND MERCURYn syntysanat lausuttiin nykyisessä Cerveterin kaupungissa sijaitsevassa Banditaccian nekropolisissa verikuun aikaan vuonna 2021, kun kitaristi Francesco Conte (Nero Omega) ja laulaja Jason Netherton (Misery Index, Asphalt Graves, ex-Dying Fetus) huomasivat omaavansa yhteisen vahvan intohimon 80-luvun hämyistä ja salatieteistä ammentavaa heavy metalia kohtaan. Mercyful Faten, Celtic Frostin, Satanin ja brittein Sabbatin kaltaisista pioneereista haltioituneina kokonaiseksi bändiksi kasvaneelta nelikolta ilmestyi vuonna 2024 esikoispienjulkaisu Alchemia Prophetica, jossa aikamatkaajat vuodesta 1987 kanavoivat menneen ajan henkeä ja tunnelmaa tähän päivään.
Francesco Conten muutettua Helsinkiin pian EP:n julkaisun jälkeen
Jason Nethertonin seuraksi, yhtyeen uuteen kokoonpanoon liittyivät paikalliset pitkän linjan tekijät Kride Lahti (ex-Church of the Dead, ex-Dead Shape Figure), Tami Luukkonen (Cataleptic, Gorephilia, ex-Solothus) sekä Jaakko ”Spider” Forsman (Goatburner, Skulmagot, Pikakassa, Ratface) mahdollistaen keikkailun kotimaassamme.
Parhaillaan bändi työstää ensimmäistä täyspitkää levyään,
jonka on määrä ilmestyä vuoden 2026 aikana.
https://www.facebook.com/sulphurandmercury
Helsingin kaaospartio DET julkaisi syksyllä 2025 debyyttilevynsä "Destructive Elite Terror" joka on kerännyt hyviä arvioita musiikkimedioissa. Rämäpäätrion energinen live repii seinät kappaleiksi tehtaan takuulla.
Vauhtia ja kunnon riffejä, tule ja koe!
https://www.facebook.com/Detmetalofficial
Liput myynnissä Tiketissä!
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Bar Loose, Kalevankatu 12, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











