Advertisement
klo 20.30 Polenta-yhtyeen konserttiklo klo 21.15-22.30 jamit, soittimet mukaan!
Vapaa pääsy
Polenta on yhtye, joka hurmaa yhtenäisyydellään. Tämä kahdeksankätinen kansanmusiikkiorganismi hengittää, liikkuu ja tanssii yhtenä kitaran ja kolmen viulun muodostamana olentona. Neljän muusikon yhdessä kanavoima kansanmusiikkienergia pursuaa paitsi nykykansanmusiikin elävää sykettä ja puhdasta yhteismusisoinnin iloa, myös pohjoisten perinteiden syvyyttä.
JPP:n, Friggin ja Väsenin kaltaisten kansanmusiikkijättiläisten jalanjäljissä tanssahteleva Polenta ammentaa inspiraationsa pohjoismaisen viulumusiikin täyteläisestä historiasta. Vikkelät melodiat, hienovaraisesti kudotut harmoniat ja iloa ja voimaa pirskahtelevat rytmit yhdistyvät kokonaisuudeksi, joka on yhtä aikaa ajaton ja uhmakas. Vaikka Polentan kappaleet pohjautuvat perinteisiin tanssilajeihin (polska, sottiisi, jne.), yhtye ei epäröi astua tuntemattomillekaan poluille – tai laukaista yleisöä maata kiertävälle radalle!
Polentan soiton väistämätön seuraus on jalkojen “polenta” lattiaa vasten. Yhtyeen herkeämätön tarmo kannustaa liikkumaan musiikin tahtiin, oli se sitten polkemista, keinumista tai kokonaisvaltaista antautumista tanssiin.
Vuonna 2019 perustettu Polenta on esiintynyt ympäri Eurooppaa (mm. Viljandi Folk Music Festival, Baltimore Fiddle Fair, Musik Over Præstø Fjord) ja saavuttanut vankan aseman suomalaisen kansanmusiikkiyleisön silmissä. Yhtyeen debyyttialbumi Kaustinen Turbo (2021) on kokoelma uudelleen sovitettua kaustislaista kansanmusiikkia. Muusikoiden omista sävellyksistä koostunut Karkelo (2024) palkittiin Vuoden kansanmusiikkialbumina ja oli ehdolla Emma-gaalassa Vuoden etno -kategoriassa. Polenta on myös levyttänyt Petri Praudan säveltämän Eteinen-tanssiteoksen ja tehnyt yhteistyötä tanskalaisen haitaristi-laulajan Justine Boesenin kanssa.
Polenta on:
Aino Kinnunen – viulu
Veera Kuisma – 5-kielinen viulu
Olli Sippola – 5-kielinen viulu, mandoliini
Mikko Malmivaara – kitara
Advertisement
Event Venue
Ravintola Base, Ravintola Base, Leppävaarankatu 3, FI-02600 Espoo, Suomi, Espoo, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











