Advertisement
Englantilaisen Michael Radfordin Posteljooni on pieni ja lämmin elokuva, jonka tarinassa yhdistyvät 50-luvun Italia, runous ja rakkaus. Postimies Mario elää hiljaista elämää pienessä saaristokylässä, johon runoilija Pablo Neruda on muuttanut maanpakoon. Eri maailmoista tulevien hahmojen välille syntyy toveruus.Sunnuntaina 23.3.2025 klo 18
Lahden Kansantalon Vaahterasalissa
Liput: 8€, lapset 5€
Formaatti: 35mm-filmi
Ikäraja: S
Kesto: 104min
Lipunmyynti ja kahvio aukeavat tuntia ennen näytöstä.
TERVETULOA!
Yhteistyössä: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti & Päijät-Hämeen elokuvakeskus
---------------------------
Michael Radford oli ilmeisesti halunnut Massimo Troisin esikoiselokuvansa Another Time Another Place pääosaan, mutta he pääsivät työskentelivät yhdessä vasta kymmenen vuotta myöhemmin elokuvan Il postino yhteydessä. Another Time Another Place -elokuvassa italialaiset sotavangit toivat intohimoa ja kokemuksia tukahduttavaan skotlantilaiseen syrjäkylään; tällä kertaa ollaan Italian syrjäkylillä, ja päähenkilö tulee Pablo Nerudan runouden sytyttämäksi. Troisi, joka oli idean isä, on koko elokuvan
keskus. Hän on tuskin ollenkaan kuvan ulkopuolella, ja varsinkin alkupuolella hänen nyansoitujen eleidensä ja epävarman puhetapansa yhdistelmä on vangitseva. Hän ei niinkään esitä Marion roolia kuin elää sitä. Philippe Noiret tekee huomattavasti perinteisempää roolityötä Nerudana, ja tämä ero heidän
välillään korostaa roolinhahmojen kokemuksen ja herkkyyden erilaisuutta. Näyttelijäntyö on hyvää kautta linjan, ja elokuvasta löytyy paljon herkullisia yksityiskohtia. Esimerkiksi uutiskatsausta katsovia kyläläisiä ei kiehdo niinkään suuren ulkomaisen runoilijan saapuminen kuin kuvat heistä itsestään ja saarestaan.
Suurimman osan elokuvasta vievät toistuvat tapaamiset kahden päähenkilön välillä, mikä elokuvan mittaan tämä johtaa tarinan liudentumiseen. Keskeinen juonellinen aihe, saarelaisten pelko omituista 'metaforan' käsitettä kohtaan synnyttää hauskoja hetkiä, kun he kaikki käyttävät metaforia ilmaistessaan epävarmuuttaan, mutta Marion havainto siitä, että ehkäpä koko maailma on metafora, jää kehittelemättä. Runous unohtuu elokuvasta ja esiin nousevat Välimerikuvausten vakiotyypit: yksinkertaiset kalastajat,
tumma kaunotar (jonka nimi on Dantea mukaillen Beatrice), mustiin puetut lesket, tietämätön pikkupappi, kiero pikkupoliitikko jne. Elokuva poikkeaa varsin suuresti alkuperäisestä romaanista, joka sijoittuu saarelle Chilen rannikolle, päähenkilö on 17-vuotias poika.
Elokuvassa vaikuttaa hieman omituiselta, että Neruda joutuu opettamaan paitsi runouden myös rakkauden alkeita 30-vuotiaalle miehelle. Nerudan huolehtiminen Nobel-palkinnosta taas tuntuu sikäli anakronistiselta, että hän voitti sen vasta 19 vuotta
myöhemmin. Kaikkiaan Noiretin roolisuoritus on samantapainen kuin samantapaisessa Välimerellisen elämän kuvauksessa, Giuseppe Tornatoren elokuvassa Cinema Paradiso (1989). Siinäkin vanha mies välitti tietoa ja rakkautta taiteesta noviisille, joka siinä elokuvassa tosin oli pikkupoika. Mario ja hänen myötään koko elokuva tuntuvat yltävän suuremman kypsyyden asteelle, kun hän päättelee, että hänen uteliaisuutensa ja naiivit kysymyksensä lienevät olleet vain pientä huvitusta Nerudalle, ja että hänen
haaveensa runoilija lahjoistaan ovat olleet vain harhaa. Nerudan paluu saarelle Marion kuoleman jälkeen antaa elokuvalle lopun, jonka sentimentaalisuus ei ehkä ole kaikkien mieleen. Jo kuvausten aikana heikossa kunnossa ollut Massimo Troisi kuoli sydänkohtaukseen päivää Il postinon kuvausten päätyttyä.
– Julian Graffynin mukaan (Sigh and Sound, November 1995) HB 6.6.2002
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Vaahterasali, Aleksanterinkatu 26 B,Lahti, Finland
