Advertisement
Hemma Beast - Myrskyn kolmas silmä On The Rocksissa helatorstaina! Muinaistanssia ja kulttuurista hylkimistä taidokkasti yhdistelevä taidekollektiivi Hemma Beast tuo tänä keväänä yleisön nähtäväksi uusimman teoksensa ”Myrskyn kolmas silmä”. Esitystä on valmisteltu viime elokuusta lähtien ja on kollektiivin pääkoreografin Richard Zuccherin mukaan ”ylivoimaisesti suuritöisin teos mitä olemme ikinä valmistelleet. Tosin emme ole juuri aikaisemmin valmistelleet mitään.” Zuccher kertoo että teosta lähdettiin toteuttamaan ”Pettymyskin on kokemus”-teemaan, ja se miten hienosti teema näyttäytyy lopullisessa tuotteessa tuli yllätyksenä myös konkarikoreografillekin. ”Uskomattoman ankea olo ihan jokaisen harjoituksen jälkeen”. Teos on herättänyt kiinnostusta myös kansainvälisesti ja se on tilattu esitettäväksi Frankfurtin Agility-messuilla kesäkuun alussa. Suomen ensi-ilta nähdään Helatorstaina 14.5. On The Rocks -ravintolassa. Illan aikana jaetaan myös vuoden 2026 Zarkus Poussa stipendi yhdelle nuorelle taiteilijalle. Liput ennakkoon Tiketistä ja loput ovelta mikäli lippuja riittää!
Advertisement
Event Venue
On the Rocks, Mikonkatu 15,Helsinki, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











