Advertisement
FI/ ENFinglish Stand Up -ilta on kaksikielinen stand up -komediailta, jossa esiintyjät vierailevat sekä suomeksi että englanniksi. Illassa on mukana sekä uusia, lupaavia koomikkoja että kokeneempia esiintyjiä. Illan MC:nä toimii Karim Aldulaimi.
Karim Aldulaimi on Suomessa vaikuttava koomikko, joka tunnetaan erityisesti monikulttuurisiin teemoihin ja maahanmuuttajakokemuksiin ammentavasta huumoristaan. Hän esiintyy sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi, ja hänen tyyliinsä kuuluu rohkea ja itseironinen ote, joka puhuttelee laajaa yleisöä. Karim on esiintynyt monilla lavoilla ympäri Suomea, ja hänen videoillaan on katsottu miljoonia kertoja sosiaalisessa mediassa.
Illan pääesiintyjänä toimii illan pääesiintyjänä Andre Wikström. Suomalaisen komiikan kummisetä André on tehnyt stand up –komiikkaa rautaisella ammattitaidolla jo yli 20 vuotta. Suomenruotsalaisen koomikon sanan säilä on sivaltanut lukuisissa televisio-ohjelmissa viimeisimpänä mm. Nelosen Hyvissä ja huonoissa uutisissa sekä YLE:n uutisparodiassa Detta om Dettassa. André on lavalla kuin yhden miehen kokonainen teatterinäytös joka nappaa yleisön hienoksi hiotun komiikan syövereihin.
Finglish Stand Up -illoissa on aina hyvä meininki! Esiintyjät tulevat monista eri taustoista ja komediatyyleistä, ja ilta on aidosti monikielinen.
.
To 19.3.2026 klo 19 | Louhisali
Finglish Stand Up -ilta
Saliovet klo 18:30
Suositusikä 16-vuotta
Liput 19,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), Lippu.fi
*******
Finglish Stand Up Night is a lively bilingual stand-up comedy event where performers take the stage in both Finnish and English. The evening features a mix of emerging talent and seasoned comedians, hosted by multicultural comedian Karim Aldulaimi, and headlined by Finnish comedy legend André Wikström. With performers from diverse backgrounds and styles, the night offers a truly multilingual atmosphere and guaranteed good vibes.
.
Thu 19 March 2026 at 7:00 PM | Louhi hall
Finglish Stand Up Night
Doors open at 6:30 PM
Recommended age: 16+
Tickets: €19.90 + service fee (from €1.50 + 0.65% of the order), via Lippu.fi
Advertisement
Event Venue
Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.










