Advertisement
D.O.P.A. on kitaravirtuoosi Timo Kämäräisen perustama nelihenkinen yhtye, jota tähdittävät erityisesti jazzpiireistä tunnetut muusikot basisti Juho Kanervo, rumpali Tuomas Timonen ja pianisti Alexi Tuomarila. Kämäräinen on uransa aikana ehtinyt toimia freelancer- muusikkouden lisäksi myös säveltäjänä sekä taiteellisena tuottajana ja hänet tunnetaan muun muassa myös Olavi Uusivirran yhtyeen pitkäaikaisena kitaristina.Yhtyeen instrumentaalimusiikissa yhdistyvät muusikoiden moniulotteinen genretausta, joka tuo kappaleisiin soitannollisesti vaikuttavia elementtejä. Mukaansatempaavassa musiikissa on kuultavissa niin progea, jazzia kuin elektropoppia ja se tuo Suomen musiikkimarkkinoille kiehtovan ja ennakkoluulottoman uuden lisäyksen.
Illan avaa Viive-yhtye
Bändin ydinkaksikon muodostavat multi-instrumentalisti Antti Niiranen sekä laulaja ja kosketinsoittaja Riikka Suutari. Kaksikko tutustui toisiinsa kymmenen vuotta sitten lukiossa. Vuosien varrella he ovat muun muassa soittaneet indieyhtyeiden covereita pikkukaupunkien keikkapaikoilla. Tästä kehittynyt ystävyys ja yhteinen rakkaus jazziin tuotti lopputulokseksi pian ilmestyvän albumin. Mukana levyllä soittavat myös Manuel Trabucco (saksofoni) , Laurence Wilkins (trumpetti) sekä Miguel Vargas (huilu).
Viive itse määrittelee musiikkinsa soundtrackiksi elokuvaan, jota ei ole vielä tehty. Musiikillisesti albumi sekoittelee jazzia, downtempoa ja monia muita genrejä keskenään. Tiedotteessa Viive kertoo, miten ”jokainen kappale sai alkunsa avoimista, improvisoiduista jameista koskettimien ja rumpujen välillä takan lämmössä, ja siitä musiikki jalostettiin myöhemmin lopulliseen muotoonsa.”
Konsertti on ikärajaton.
-------
D.O.P.A. is a four-piece band founded by guitar virtuoso Timo Kämäräinen, and featuring musicians known in jazz circles, bassist Juho Kanervo, drummer Tuomas Timonen and pianist Alexi Tuomarila. During his career, Kämäräinen has also worked as a freelance musician, composer and artistic producer, and is known, among other things, as the long-time guitarist of Olavi Uusivirta's band.
The band's instrumental music combines the musicians' multi-dimensional genre backgrounds, which brings musically impressive elements to the songs. The captivating music includes elements of prog, jazz and electropop, and it brings a fascinating and open-minded new addition to the Finnish music market.
The evening will be opened by the band Viive
The band's core duo consists of multi-instrumentalist Antti Niiranen and singer and keyboardist Riikka Suutari. The duo met ten years ago in high school. Over the years, they have played covers of indie bands at small-town gigs. The friendship that developed and their shared love of jazz resulted in an album that will be released soon. The album also features Manuel Trabucco (saxophone), Laurence Wilkins (trumpet) and Miguel Vargas (flute).
Viive defines their music as a soundtrack to a film that has not yet been made. Musically, the album mixes jazz, downtempo and many other genres. In the press release, Viive explains how “each song began as open, improvised jams between keyboards and drums in the warmth of a fireplace, and from there the music was later refined into its final form.”
The concert is open to all ages.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland, Pieni Roobertinkatu 16, FI-00120 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland
Tickets