Advertisement
Corrosion of Conformity (US) levyjulkkarikeikalle Suomeen heinäkuussa!Corrosion of Conformity on pitkän linjan arvostettu yhdysvaltalainen raskaan poljennon yhtye ja heidät tunnetaankin raskaasta ja groovaavasta soundistaan sekä ainutlaatuisesta tavastaan yhdistää hardcore punkia, sludgea ja stoneria. Vuonna 1982 Pohjois-Carolinassa perustettu yhtye nousi undergroundin kulttinimeksi erityisesti albumeillaan Blind, Deliverance ja Wiseblood, joista muodostui raskaan vaihtoehtoisen musiikin kulmakiviä.
Uusin albumi Good God / Baad Man (2026, Nuclear Blast) on saanut osakseen ylistäviä arvioita niin kriitikoilta kuin yleisöltä. Albumia kehutaan erityisesti raskaan tunnelman ja riffien vuoksi sekä siitä kuinka siinä ainutlaatuisesti yhdistyy yhtyeen eri aikakaudet.
Bändin tunnistettava soundi rakentuu raskaiden riffien ja karhean grooveen ympärille. Vuosikymmenten aikana Corrosion of Conformity on vaikuttanut laajasti niin sludge-, stoner- kuin modernin metallinkin kehitykseen ja jakanut lavoja muun muassa metallin suurimpien nimien kanssa.
Luvassa on ilta täynnä painavia riffejä, klas
sikkokappaleita ja äärimmäisen kovaa livetunnelmaa yhtyeeltä, jonka vaikutus raskaan musiikin historiaan kuuluu edelleen vahvasti. Corrosion of Conformityn jäsenistöstä löytyy mm. Pepper Keenan, joka on myös ollut perustamassa Down -yhtyettä ja vaikuttaa myös tässä bändissä edelleen.
Liput myyntiin 18.5.2026 klo 10:00!
Hinta 49€ + pm.
Liput 30.7.2026 järjestettävälle levynjulkaisukeikalle myydään Liveton verkkopalvelussa. Liput voi ostaa suoraan Liveton sivuilta tai Sonic Rites -sivujen kautta.
Liput:
https://events.liveto.io/events/corrosion-on-conformity-us-307-aaniwalli
https://sonicrites.com/clubs
Liput 30.7.2026 järjestettävälle levynjulkaisukeikalle myydään Liveton verkkopalvelussa. Liput voi ostaa suoraan Liveton sivuilta tai Sonic Rites -sivujen kautta.
Liput:
https://events.liveto.io/events/corrosion-on-conformity-us-307-aaniwalli
https://sonicrites.com/clubs
Advertisement
Event Venue
Ääniwalli, Nilsiänkatu 16, FI-00510 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.










