Advertisement
Rylos, Hootenanny Freaks @ SemifinalKE 29.7.
Ovet 19:00
Liput alk. 13€
K-18
RYLOS JA HOOTENANNY FREAKS SEMIFINALIIN HEINÄKUUSSA! 🖤 Liput myynnissä NYT!
RYLOS
Vuonna 2013 perustettu Rylos on suomalainen hard rock -yhtye, joka tunnetaan energisistä live-esiintymisistään ja kansainvälisestä soundistaan. Yhtye on julkaissut viisi albumia ja kahdeksan singleä, joista tuorein Signs of Life on saanut positiivista huomiota.
Rylos on esiintynyt Suomen lisäksi mm. Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja Baltiassa, ja jakanut lavan useiden tunnettujen artistien kanssa.
HOOTENANNY FREAKS
Hootenanny Freaks on Kotkassa vuonna 1997 perustettu hard rock yhtye, joka soittaa tiukalla otteella ja sykkeellä omia kappaleitaan sekä parhaita 70- ja 80-luvun rock klassikoita.
Bändi on tunnettu erityisesti energisestä live esiintymisestään, joka ei jätä ketään kylmäksi.
*********
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen! www.ravintolailves.fi
Advertisement
Event Venue
Urho Kekkosen katu 6, 00100 Helsinki, Finland, Urho Kekkosen katu 4, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.










