Advertisement
Monologinäytelmä kertoo Aurora Karamzinin elämästä ja aristokratian arjesta 1800-luvun Suomessa, Venäjällä ja Euroopassa. Esityksen käsikirjoituksessa on käytetty sekä historiallisiin tosiasioihin perustuvia että fiktiivisiä elementtejä. Käsikirjoitus: Sinikka Paavilainen & Marika Sampio-Utriainen, roolissa Marika Sampio-Utriainen.Auroran henkinen kasvu seurapiirikaunottaresta syvästi yhteiskunnallisen vastuunsa tuntevaksi naiseksi sisältää kipeitä tuokioita ja pohdintoja köyhyyden ja kärsimyksen vaikutuksista ihmisen elämään. Auroran elämässä on paljon menetystä ja surua:
”Luopuminen on ollut se läksy, jota minun on pitänyt opetella koko elämäni ajan.”
Näytelmän rakenne perustuu toisiaan tiiviinä ja vaihtelevina kohtauksina nuoruudesta Pietarissa ja Träskändassa edeten Venäjän hoviin, josta hänen tiensä kulkee Venäjän rikkaimman miehen Paul Demidovin puolisoksi, keisarinnan tahdosta:
”Ajatelkaa, kuinka paljon hyvää Te voitte saada aikaan.”
Puolisonsa ja ainoan lapsensa kuoltua Auroran elämä täyttyy hengellisyydellä ja hän vakuuttuu lopullisesti elämäntehtävästään. Hän avioituu sielunkumppaninsa, Andrei Karamzinin, kanssa. Andrei menehtyy traagisesti ja hänen nimissään Aurora Karamzin jatkaa hyväntekeväisyystyötään elämänsä loppuun asti.
”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.” ( 1Kor 13:1)
Käsikirjoitus: Sinikka Paavilainen & Marika Sampio-Utriainen
Aurora: Marika Sampio-Utriainen
Ohjaus: Sinikka Paavilainen
Vapaa pääsy
Tapahtumassa on rajallinen määrä paikkoja ja ne täytetään saapumisjärjestyksessä.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.






