Advertisement
Ke 20.5.2026 @ Tavastia-klubiAino & Hajonneet, Liisa Akimof
Ovet klo 19:00
Liput alk. 20 € / ovelta 22 €
K-18
Aino & Hajonneet on 2020 perustettu yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat melodisen suomipunkin ja powerpopin risteyksessä. ”Siellä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan”.
Yhtyeen neljäs albumi, tupla LP ”Livee & lovee”, julkaistiin syksyllä 2025. Energisistä keikoistaan tunnettu bändi oli myös ehdolla ”Vuoden Rock” kategoriassa Indie Awards 2025 gaalassa. Bändi on nopean julkaisutahtinsa ansiosta kiertänyt nämä vuodet lähes tauotta kotimaamme klubeja ja isompia festareita, nousten yhdeksi maamme kovimmista livebändeistä.
Liisa Akimof aloitti uransa Tavaramarkkinat-bändissä 1980-luvun alussa.
Myöhemmin hän on julkaissut sooloalbumeita ja esiintynyt mm. lattarihenkisellä Akimowskaja Sisters & Bros -kokoonpanolla. Liisa Akimof täräytti viime vuonna yllätyksen, eli albumillisen uutta musiikkia. ”Kaikenlaista uutta tulossa” -albumi saikin riemastuneen vastaanoton niin mediassa, kuin yleisössäkin!
Soolokeikoillaan Liisa Akimof musisoi kitaran ja ns. Helvetinkoneensa kanssa. Luvassa on vesijuoksupyrkimyksiä, jakohihnan katkeamista ja tietenkin ”Kevät”, sekä maistiaisia myös seuraavalta albumilta.
Advertisement
Event Venue
Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki, Finland, Urho Kekkosen katu 4-6, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











