Virtaavuuden pedagogiikka

Mon, 20 Oct, 2025 at 05:30 pm UTC+03:00

Lintulahdenkatu 3, 00530 Helsinki, Finland | Helsinki

Kriittinen korkeakoulu
Publisher/HostKriittinen korkeakoulu
Advertisement
Tilaisuudessa keskustellaan virtaavuuden pedagogiikasta. Aikamme kasvatuksellisia ja ekologis-sosiaalisia ongelmia voidaan palauttaa osin tietynlaiseen henkiseen suuntautumiseen, jota on mahdollista kuvata lineaarisen aikakäsityksen ja dualismin käsittein.
Lineaarinen aikakäsitys voi johtaa ajattelutapaan, joka hämärtää esimerkiksi ekosysteemeihin liittyvät kiertokulut ja syklisyyden. Edistyksen ja kehityksen odotetaan menevän vain eteenpäin tuottaen harhakuvan jonkinlaisista onnellisuuden ja vaurauden staattisista tiloista. Virtaavuuden pedagogiikka viittaa Herakleitoksen kuuluisaan toteamukseen, ettemme voi astua samaan virtaan kahdesti. Kun astumme siihen uudelleen, virta on vielä siinä mutta se on jo muuttunut – se on siis yhtä aikaa sama ja eri. Virta voi kuitenkin katketa hegemonisiin ja dogmaattisiin ajattelutapoihin tai dualismeihin.
Hierarkkisissa dualismeissa maailma jakautuu keinotekoisesti kahtia, usein johonkin ylempään ja alempaan: esimerkiksi sivistynyt vs. primitiivinen, kehittynyt vs. kehittymätön, vapaa vs. rajoitettu, uusi vs. vanha ja niin edespäin. Jotta elämänvirta ei ummehdu, on purettava ajattelua rajoittavia dualismeja paremmuushierarkkioineen. Mutta pelkkä purkutyö jättää asiat levälleen, eli on jälleenrakennettava tasapainottavia synteesejä. Ihminen on esimerkiksi samanaikaisesti materiaalinen ja henkinen olento, eikä nämä kaksi ole toisiaan poissulkevia: erilaiset virrat voivat myös kulkea samaan suuntaan ja yhtyä. Ihmisen fyysinen keho, tunteet ja ajatukset ovat kaikki tärkeitä olemisen virran aspekteja, joita on soviteltava yhteen ymmärtäen erilaisia hienovaraisia konstellaatioita. Pedagoginen valtavirta ja vaihtoehtopedagogiikka eivät ole toisiaan vastaan, vaan molemmat voivat oppia toisiltaan tarpeellisia asioita.
Keskustelemassa tutkijatohtori Jani Pulkki sekä luokanopettaja Ivan Punzo. Lisätietoa keskustelijoista alla.
Paikka: Permantosali, Tekstin talo, Lintulahdenkatu 3, Helsinki
Aika: maanantaina 20.10. klo 17.30-19.30
Vapaa pääsy, tervetuloa! Ilmoittautuminen ei pakollista.
Tapahtuma on jatkoa viime huhtikuun luento- ja keskustelutilaisuudelle Hitauden merkitys kasvatuksessa.
Lisätietoja
Tiedustelut:
info(at)kriittinenkorkeakoulu.fi , 040 552 5959
Jani Pulkki, toimii Oulun yliopistossa kasvatusfilosofian tutkijatohtorina ja on Itä-Suomen yliopiston sosiaalipedagogiikan dosentti ja Sosiaalipedagogiikka lehden päätoimittaja. Pulkin tutkimuskokemukseen sisältyy ekososiaalisen kasvatusfilosofian, luovuttamisen etiikan, kontemplatiivisen pedagogiikan, kilpailun ongelmien sekä talouden ja moraalin suhteiden tarkasteluita. Pulkki haluaa tutkimuksillaan osoittaa nykymaailman kipupisteitä ja pohtia niihin ratkaisuja avartamalla maailmankuvaa akteemisesta, teknisestä ja instrumentaalisesta järjestä kohti ikiaikaisen viisauden ja inhimillisen kehityksen teemoja.
Ivan Punzo, toimii helsinkiläisessä Elias-koulussa luokanopettajana, Snellman-korkeakoulussa tuntiopettajana ja Steinerkasvatuksen liitossa hallituksen jäsenenä. Punzo on aktiivinen vaikuttaja steinerkasvatuksen kentällä. Hän on toiminut steinerkoulujen kansallisen verkoston (Steinerkasvatuksen liiton Koulujaosto) puheenjohtajatiimissä ja käynnistänyt ruohonjuuritasolta kenttää aktivoivia hankkeita, kuten vuosittain järjestettävät Silmu – steinerkasvatuksen kohtaamispäivät. Punzo haluaa tuoda vaihtoehtoisten kasvatussuuntausten suuret oivallukset nykypäivään, soveltaen ne ajan henkeen, tarpeisiin ja kieleen, kuitenkaan menettämättä vaihtoehtoista identiteettiään.
Kriittinen korkeakoulu on yksityinen ja itsenäinen kurssikeskus.
Yhteistyössä: Steinerkasvatuksen virtaa -verkosto https://www.steinervirtaa.fi
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Lintulahdenkatu 3, 00530 Helsinki, Finland, Lintulahdenkatu 3, FI-00530 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

Euroviisut Kautta Aikojen
Mon, 20 Oct at 07:00 pm Euroviisut Kautta Aikojen

Kulttuuritalo Helsinki

Ilta Sirkus Finlandiassa - Mikko Kuustonen
Mon, 20 Oct at 07:00 pm Ilta Sirkus Finlandiassa - Mikko Kuustonen

Käpylän Urheilupuisto, FI-00610 Helsinki, Suomi

Paluu juurille
Mon, 20 Oct at 07:00 pm Paluu juurille

Forum Box

Helsinki - \u201eSinised kilesussid jalas\u201c - Indrek Taalmaa
Mon, 20 Oct at 07:00 pm Helsinki - „Sinised kilesussid jalas“ - Indrek Taalmaa

Aleksanterin Teatteri

Blues Dance Monday at The Cliff
Mon, 20 Oct at 07:00 pm Blues Dance Monday at The Cliff

The Cliff, Siltasaarenkatu 22

Kapina el\u00e4m\u00e4n puolesta | Helsingin tekij\u00e4vierailun\u00e4yt\u00f6s
Mon, 20 Oct at 07:30 pm Kapina elämän puolesta | Helsingin tekijävierailunäytös

Cinema ORION & Elävän kuvan keskus ELKE ry

L\u00e4sn\u00e4 vanhemmuudessa - Mindfulness-kurssi pienten lasten vanhemmille
Tue, 21 Oct at 10:30 am Läsnä vanhemmuudessa - Mindfulness-kurssi pienten lasten vanhemmille

Museokatu 42, FI-00100 Helsinki, Suomi

Digity\u00f6paja III: uusi SKVR-verkkopalvelu
Tue, 21 Oct at 02:00 pm Digityöpaja III: uusi SKVR-verkkopalvelu

Hallituskatu 2, 00170 Helsinki, Finland

\ud83c\udfa4 English Through TED Talks \u2013 Hybrid 6-Week Conversation Course
Tue, 21 Oct at 05:00 pm 🎤 English Through TED Talks – Hybrid 6-Week Conversation Course

Helsingin Aikuisopisto, Runeberginkatu 22-24 · Helsinki

NSG in Helsinki
Tue, 21 Oct at 05:00 pm NSG in Helsinki

Ääniwalli

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events