Ursus Factory | Finlandia-klubi, Lahti

Fri, 24 Apr, 2026 at 09:00 pm UTC+03:00

Finlandia-klubi | Lahti

Finlandia-klubi
Publisher/HostFinlandia-klubi
Ursus Factory | Finlandia-klubi, Lahti
Advertisement
Suomen parhaaksi bändiksi julistettu Ursus Factory käynnistää Itua-albumikiertueensa keväällä 2026. Viidennen albuminsa Itua marraskuussa julkaisevan rock-duon levynjulkaisukiertueen avauskeikka nähdään Helsingin Vuosalissa lauantaina 24. tammikuuta, josta kiertue itää ympäri Suomen kasvaen täyteen kukintoonsa Helsingin Tavastialla lauantaina 25. huhtikuuta. Lipunmyynti käynnistyy torstaina 16. lokakuuta klo 10.
Yli 10 vuotta kotimaisella musiikkikentällä operoineen kaksikon rouhea räimintä ja pettämätön melodiantaju kiteytyvät yhteen uniikilla tavalla, joka pääsee valloilleen pitelemättömällä tavalla kaksikon noustessa lavalle yleisön eteen. Lukuisat loppuunmyydyt keikat, kriitikoiden tunnustukset sekä Emma-ehdokkuudet ovat sementoineet Ursus Factoryn paikan sukupolvensa merkittävimpien bändien kirkkaimmassa kärjessä.
Ursus Factoryn viides studioalbumi Itua ilmestyy perjantaina 28. marraskuuta. Yhtye palaa uudella albumilla omille juurilleen kuvaillen albumia ”suomalaisen rockin Uutena Testamenttina”.
Ovet klo 20, keikka klo 21.
Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.
29,50 € / ennakkoon
35 € / ovelta
Liput myy Ticketmaster.
Hinta sisältää käsittelykulut 3,00 / 4,00 €. Hintaan lisätään tilausmaksu alk. 1,50 € / tilaus.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Finlandia-klubi, Ankkurikatu 7,Lahti, Finland

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Lahti

 AFTER WORK -KAMARIMUSIIKKIKONSERTTI
Fri, 24 Apr at 04:00 pm AFTER WORK -KAMARIMUSIIKKIKONSERTTI

Lahden kaupungintalo

KUUMAA (K18) SOLD OUT \/ M\u00f6ys\u00e4n Musaklubi
Fri, 24 Apr at 08:00 pm KUUMAA (K18) SOLD OUT / Möysän Musaklubi

Hämeenkatu 16, 15110 Lahti, Finland

KUUMAA (K18) SOLD OUT \/ M\u00f6ys\u00e4n Musaklubi
Sat, 25 Apr at 08:00 pm KUUMAA (K18) SOLD OUT / Möysän Musaklubi

Hämeenkatu 16, 15110 Lahti, Finland

RUMBLE!! w\/ SMOOTH (SVN) [VIPER, EATBRAIN]
Sat, 25 Apr at 09:00 pm RUMBLE!! w/ SMOOTH (SVN) [VIPER, EATBRAIN]

Ravintola Torvi

Magic Men \u23ae Sibilius Talo, Lahti \ud83d\udd25\ud83d\udd25\ud83d\udd25
Sun, 26 Apr at 08:00 pm Magic Men ⎮ Sibilius Talo, Lahti 🔥🔥🔥

Lahden Sibelius-Talo

VAPUN L\u00c4HT\u00d6LAUKAUS \u2013 Suomipopin hitit
Wed, 29 Apr at 06:00 pm VAPUN LÄHTÖLAUKAUS – Suomipopin hitit

Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, 15140

15 Years of Mikael Gabriel
Thu, 30 Apr at 08:00 pm 15 Years of Mikael Gabriel

Hämeenkatu 16, 15110 Lahti, Finland

VAPPUMATINEA
Fri, 01 May at 01:00 pm VAPPUMATINEA

Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, 15140

Lahti is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Lahti Events