Tunneviisauden Masterclass

Sat, 12 Sep, 2026 at 12:00 pm UTC+03:00

Galleria Sitruunapuu | Helsinki

MariBee
Publisher/HostMariBee
Tunneviisauden Masterclass
Advertisement
Tunneviisauden Masterclass

Miksi kannattaa tulla? Miksi tunteet ovat tärkeitä?
Tunteet on yksi keskeisimmistä sisäisen ohjauksen ja yhteyden työkaluista. Tunteet on viestejä ja ne ohjaavat päätöksentekoa. Tunteiden avulla rakennetaan yhteyksiä toisiin ihmisiin niin yksityiselämässä, kuin työmaailmassakin.
Tunteet on elämän värikartta: ilman tunteita elämä olisi latteaa.
Tunteet ovat kaikkialla ja liittyvät kaikkeen ihmisen toimintaan. Ne ovat sisäisiä reaktioita ulkoisiin tapahtumiin. Tunteet ohjaavat meitä ihan koko ajan kaikissa valinnoissa ja tilanteissa tarpeidemme suunnassa ja erityisesti ne pyrkivät suojelemaan meitä. Tunteet saattavat olla monimutkaisia ja kerrostuneita. Osa tunnemalleista on opittu jo vauvana, eivätkä ne samat mallit ole aikuisena enää kovin toimivia, vaikka ne aiemmin elämässä ovatkin olleet suojaavia.
Olemme oppineet että kaikki tunteet eivät ole sosiaalisesti sallittuja: ‘tunteet eivät kuulu työpaikoille’, ‘pojat eivät saa itkeä’ ja ‘tytöt eivät saa ilmaista vihaa’. Vain miellyttäviä tunteita on saanut ilmaista, niitäkin nöyrästi hyvän käytöksen edellytyksenä. Tabut, alaspainetut ja kielletyt tunteet kuitenkin ilmenevät tavalla tai toisella ja näin kaikkia tunteita ei olekaan ihan helppo tulkita. Kun ihminen tukahduttaa vaikeita tunteita, usein myös miellyttävät tunteet alkavat latistua.
Tunteiden ymmärtämiseksi ja hyödyntämiseksi tarvitaan pysähtymistä, läsnäoloa ja tutkimista. Tunteiden mestariksi tullaan vain harjoittelemalla. Tunteiden äärellä tarvitsemme myös toisia ihmisiä. Tarvitsemme kuulluksi tulemista, myötätuntoa ja hyväksyntää. Jaetut ilot kaksinkertaistuvat, jaetut surut puoliintuvat.
Mitä tunneviisaus on?
Se on kykyä tunnistaa ja kohdata oikeita, eläviä tunteita itsessä – kehossa, hermostossa ja suhteessa toisiin ihmisiin.
Tunneviisaus on kehollista ymmärrystä.
Se on kykyä tunnistaa, miten tunteet elävät kehossa, miten hermosto reagoi erilaisiin tilanteisiin ja miten turvallisuuden kokemus syntyy.
Kun opimme olemaan yhteydessä omiin tunteisiimme, myös ihmissuhteet muuttuvat. Läheisyys, yhteys ja vuorovaikutus syvenevät, koska emme enää kohtaa toisiamme pelkkien roolien tai suojien kautta – vaan aidosti ihmisinä.
Tunneviisaus tekee elämästä virtaavampaa. Tunteet saavat liikkua, eivätkä jää jumiin kehoon tai mieleen.
Tunneviisaus on eräänlainen elämän iskunvaimennin. Elämä tuo väistämättä mukanaan pettymyksiä, menetyksiä ja voimakkaita tunteita. Tunneviisaus on tunneresilienssiä – kykyä olla myös vaikeiden ja intensiivisten tunteiden kanssa niin, etteivät ne riko meitä.
Kun opimme tuntemaan, meistä tulee sisäisesti onnellisempia, kiinnostavampia ja halutumpia yhteistyökumppaneita, ystäviä, rakastajia ja sosiaalisesti luovempia yhteisön jäseniä.

Tunneviisauden valmennuksen tavoitteet:
💎 Ymmärtää tunteita ja niiden merkitystä - hyvinvoinnin lisääminen
💎 Omien tunteiden tunnistaminen, itsesäätely ja itsetuntemuksen lisääntyminen
💎 Oppia käyttämään tunteita itsen johtamisen ja ohjauksen välineenä
💎 Oppia jakamaan ja ottamaan vastaan toisten tunteita terveellä tavalla, triggeröitymättä
💎 Muodostaa syvempiä, kestävämpiä ja turvallisempia ihmissuhteita
💎 Oppia käyttämään tunteita ammatillisesti omassa työssään
💎 Ymmärtää tunteiden dynamiikkaa
💎 Saada työkaluja toimia konfliktitilanteissa
Tavoitteita: Kun tunnistat ja ymmärrät ja osaat ilmaista omia tunteita

Valmennuksen sisältöjä mm:
⭐ Itsetuntemus: miten minusta tuli minä
⭐ Minä tunteiden tuntijana
⭐ Tunteet ja niiden merkitys:
⭐ Mitä tunteet ovat
⭐ Tunteiden kerroksellisuus, suojatunteet ja varjotunteet
⭐ Opitut tunnemallit ja tunteiden ylisukupolvisuus
⭐ Hermosto, tunteet ja traumat
⭐ Fysiologia ja kemia
⭐ Tunteet ja kiintymyssuhdemallit
⭐ Tunteiden dialogit: triggerit, impulssit ja impulssikontrolli
⭐ Tunneresilienssi
⭐ Tunteet ja ihmissuhteet
⭐ Kanssasäätely ja toisten auttaminen ja tukeminen
⭐ Tunteiden merkitys ja mahdollisuudet luovuudessa, ilmaisussa ja taiteessa
⭐ Tunteiden purkaminen ja Debreifing
⭐ Tunteisiin palaaminen sellaisten tilanteiden jälkeen, joissa ei ole mahdollista ilmaista niitä
⭐ Tunteiden tarttuminen ja Tunnedynamiikat ryhmissä
⭐ Konfliktitilanteet ja NVC & restoratiivinen sovittelu
⭐ Kollektiiviset tunteet
Tunneviisauden Masterclass on ainutlaatuinen ryhmämatka, joka koostuu viidestä lähitapaamisesta.
Matkan aikana pysähdymme tutkimaan omaa tunne-elämäämme uteliaasti ja rehellisesti. Opettelemme havainnoimaan, mitä sisällämme tapahtuu ja olemaan läsnä omien tunteidemme kanssa. Juuri tämän havainnoinnin kautta alkaa syntyä syvempi ymmärrys itsestä, omista reaktioista ja omasta elämänpolusta.
Prosessi on luonteeltaan terapeuttinen ja samalla vahvistamme tunnetaitojamme aivan uudelle tasolle.
Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden tutustua myös toisiin ihmisiin aidosti ja syvällisesti. Yhdessä luomme turvallisen ja luottamuksellisen tilan, jossa tunteita voi tutkia avoimesti ja syvemmin. Ryhmässä opimme näkemään myös toisemme ja toimimaan peileinä toisillemme. Usein juuri siinä syntyy kokemus yhteydestä, joka kantaa pitkälle.
Lähitapaamiset:
La 12.9 12-18
Ma 5.10 17-20
Ma 19.10. 17-20
Ma 2.11. 17-20
La 21.11. 12-18
Paikka: Galleria Sitruunapuun tiloissa osoitteessa Sammatintie 2, 00550 Helsinki
Valmennuksen elementtejä/työkaluja:
- Lähijaksot
- Reflektio- ja havaintopäiväkirja
- Kotitehtävät
- Tunneparit
- Virtuaalinen koko ryhmän vertaisryhmä

Tunneviisauden Masterclass hinta 689€.
Paikan ryhmään lunastat maksamalla ennakkomaksun 100€ verkkokaupassa. Linkki alla. Ilmoittautuminen on sitova. Maksut palautetaan, jos kurssi peruuntuu järjestäjän toimesta.
Hinta sisältää ohjauksen ja alv:n (25.5%) lisäksi teetarjoilun. Pitkien päivien lounas on omakustanteinen.
Advertisement

Event Venue

Galleria Sitruunapuu, Sammatintie 2,Helsinki, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

Pyhimys in Helsinki
Fri, 11 Sep at 05:00 pm Pyhimys in Helsinki

Allas Live

Pyhimys 11.9. | Allas Live
Fri, 11 Sep at 07:00 pm Pyhimys 11.9. | Allas Live

Katajanokan laituri 2 A, 00160 Helsinki, Finland

Shaktan joogaopettajakoulutus Helsingiss\u00e4
Sat, 12 Sep at 10:00 am Shaktan joogaopettajakoulutus Helsingissä

Shakta Joogakoulu

Maijan ja Heikin kolmetuntinen pilates- treenipaja
Sat, 12 Sep at 01:00 pm Maijan ja Heikin kolmetuntinen pilates- treenipaja

Kytösuonpolku 3 lt 1, Helsinki, Finland

Luckan Live: M\u00e5nskensbonden
Sat, 12 Sep at 07:00 pm Luckan Live: Månskensbonden

Georgsgatan 27, 00100 Helsingfors, Finland

Minna Tervam\u00e4ki \u2013 40 vuotta n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4
Sat, 12 Sep at 07:00 pm Minna Tervamäki – 40 vuotta näyttämöllä

Tanssin talo

The JAM meets THE CLASH
Sat, 12 Sep at 08:00 pm The JAM meets THE CLASH

Bar Loose

Lemonator, The Sugarrush \/ Tavastia-klubi
Sat, 12 Sep at 08:00 pm Lemonator, The Sugarrush / Tavastia-klubi

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki, Finland

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events