Tomi Haustola – Yhden illat naurut, Kuopio

Thu, 03 Sep, 2026 at 07:00 pm UTC+03:00

Teerenpeli Kuopio | Kuopio

Standupkeikat
Publisher/HostStandupkeikat
Tomi Haustola \u2013 Yhden illat naurut, Kuopio
Advertisement
Yhden illan naurut on TV:stä ja TikTokista tutun stand up -koomikko Tomi Haustolan kokoillan show, jossa nauretaan sekä itselle että maailmalle.
Stand up show’ta on rakennettu pandemian alusta lähtien: 9 vuoden suhteen eron keskeltä ja kolmikymppisyyden lopusta, joten tässä esityksessä kyytiä saavat niin riisikakut kuin robotti-imuritkin.
Show’ssa mietitään, millaista on yrittää pysyä kyydissä alati muuttuvassa maailmassa, kun etäpalaverissa mikki jää vahingossa päälle, treffeillä tavoite on käydä S-ryhmän paikoissa, jotta käteen jää edes bonuksia, ja riisikakkua saa kutsua kakuksi, vaikka sehän ei jumankauta ole mikään kakku!
Tomille tyypilliseen tapaan jokainen esitys on hauskasti oman näköisensä, joten tule nauramaan ja nauttimaan Kulttuurikellariin ainutlaatuisesta keikasta!
Tomi on esiintynyt niin Nelosen Stand up, Naurun Tasapaino kuin Noin Viikon Studio -ohjelmissa sekä vieraillut lukuisissa muissa. Tämän lisäksi hän on käsikirjoittanut mm. Noin Viikon Uutisia, Suurmestaria ja Stadi vs. Landea.
***
Tomi Haustola – Yhden illat naurut (K-18)
📍 Teerenpeli, Kuopio
📅 To 3.9.2026
⏰ Showtime klo 19, ovet klo 18
🎟️ Liput: https://events.liveto.io/events/to-392026-klo-19-kuopio-teerenpeli-tomi-haustola-yhden-illat-naurut
Esitys voidaan taltioida ja materiaalia esittää esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Esityksen valokuvaaminen on sallittu ja videokuvaaminen kielletty. Saavuthan ajoissa, sillä myöhässä tulijoille ei voida taata pääsyä keikalle. Mahdollinen eteispalvelumaksu ei kuulu lipun hintaan.
🔍 Katso muut Kulttuurikellarin esitykset osoitteesta www.standupkeikat.com/kulttuurikellari.
Advertisement

Event Venue

Teerenpeli Kuopio, Puijonkatu 19, FI-70100 Kuopio, Suomi, Kuopio, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Discover more events by tags:

Comedy in KuopioParties in Kuopio

Ask AI if this event suits you:

More Events in Kuopio

Lasten lauantai 5.9.\ud83c\udf89
Sat, 05 Sep at 10:00 am Lasten lauantai 5.9.🎉

Savilahdentie 10, Kuopio

ISLT 2026
Tue, 15 Sep at 09:00 am ISLT 2026

Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio, Finland

KUOLIO FEST II
Fri, 18 Sep at 03:00 pm KUOLIO FEST II

Wanha Satama

Kuopion Hyvinvointimessut
Sat, 26 Sep at 10:00 am Kuopion Hyvinvointimessut

Opistotie 4, 70200 Kuopio, Finland

Lasten lauantai 3.10.\ud83c\udf89
Sat, 03 Oct at 10:00 am Lasten lauantai 3.10.🎉

Savilahdentie 10, Kuopio

Kuopio is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Kuopio Events