The Blaster Master - levynjulkkarit

Fri, 27 Mar, 2026 at 09:00 pm UTC+02:00

Pikisaarentie 15, 90100 Oulu, Finland | Oulu

Hailuodon Panimon Mallassauna
Publisher/HostHailuodon Panimon Mallassauna
The Blaster Master - levynjulkkarit
Advertisement
Legendaarisen oululaisen The Blaster Masterin tulevan Bring Me The Sun -levyn julkkarit!
Kun suomalainen ska-musiikki, vajaa kolmekymmentä vuotta sitten, potkaistiin toden teolla käyntiin, oli yksi avainpelureista oululainen The Blaster Master. Vuonna 1996 perustettu yhtye on yksi Suomen pitkäikäisimmistä ska-bändeistä ja kotipaikkansa myötä varmasti myös yksi maailman pohjoisimmista genrensä edustajista.
The Blaster Master on ehtinyt vuosien varrella keikkailla kotimaan lisäksi Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Tšekin tasavallassa, Itävallassa, Sveitsissä, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa ja Englannissa. Yhtyeen levyjä on julkaistu Saksassa ja Yhdysvalloissa,
sekä biisejä lukuisilla kansainvälisillä ska-kokoelmilla.
Vuonna 2009 The Blaster Master esiintyi ensi kertaa Englannissa Folkestone Skarbour -
festivaalilla. Samana ja seuraavana vuonna se toimi myös brittiläisen ska-legendan Pauline Blackin (The Selecter) taustayhtyeenä muutamilla keikoilla, mm. This Is Ska -festivaalilla Saksassa.
Yhtyeen aikaisemmat levyt; Skanga!, Skandinista, Tuffer Than Roots, Rude Boy Life
ja kokoelmalevy Two Tone Bastards, saavat maaliskuussa 2026 jatkoa, kun Stupido Records julkaisee Bring Me The Sun -albumin.
2026 on samalla orkesterin juhlavuosi. 30-vuotista taivalta juhlistetaan keikoilla, joille yhtye lähtee intoa täynnä. Torvet ovat jälleen mukana keikkakokoonpanossa ja uuden albumin tuoreet biisit, kera koko uran kattavan monipuolisen läpileikkauksen kanssa, takaavat tuhdit tanssit!
The Blaster Master:
Sakari Kuusisto - laulu, kitara
Antti Sutela - kitara, laulu
Antti Tukio - koskettimet, laulu
Veli-Matti Yli-Hukka - basso
Matti Ryhänen – rummut
Kalle Pääkkönen – trumbetti
Olli Pelto-Aho - saksofoni
Liput ennakkoon tiskiltä 15€ ja ennen keikkaa ovelta 18€, mikäli mukaan mahtuu!
Soitto soi Kulttuurilaboratorion puolella, sisäänkäynti Mallassaunan kautta.
Advertisement

Event Venue

Pikisaarentie 15, 90100 Oulu, Finland, Pikisaarentie 15, FI-90100 Oulu, Suomi, Oulu, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Discover more events by tags:

Music in OuluFestivals in OuluParties in Oulu

Ask AI if this event suits you:

More Events in Oulu

Baarip\u00e4hkin\u00e4 visa
Fri, 27 Mar at 03:00 pm Baaripähkinä visa

Hallituskatu 13-17, Oulu

Kuumakivihieronta kurssi
Fri, 27 Mar at 05:00 pm Kuumakivihieronta kurssi

Hoitava Laine

Averagekidluke \u2013 I am AKL tour | Tullisali, Oulu | 27.3.2026
Fri, 27 Mar at 08:00 pm Averagekidluke – I am AKL tour | Tullisali, Oulu | 27.3.2026

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland

I Am Your God & Rioghan \/ Oulu, Kantakrouvi
Fri, 27 Mar at 08:00 pm I Am Your God & Rioghan / Oulu, Kantakrouvi

Kantakrouvi

Oulun sparrileiri \u2694\ufe0f Oulu sparring camp
Sat, 28 Mar at 10:00 am Oulun sparrileiri ⚔️ Oulu sparring camp

Alasintie 3-7, 90400 Oulu, Finland

Pilkkikisat
Sat, 28 Mar at 11:00 am Pilkkikisat

Suutarinjärventie 16, FI-91800 Tyrnävä, Suomi

JOHANNA & MIKKO IIVANAINEN
Sat, 28 Mar at 04:00 pm JOHANNA & MIKKO IIVANAINEN

Kasarmintie 1, 90100 Oulu, Finland

Kake Randelin x Dingo - Tullisali
Sat, 28 Mar at 08:00 pm Kake Randelin x Dingo - Tullisali

Tapahtumakeskus Tullisali

Mikko Vaismaa, Amir Amokrane ja Tiitu Sulkko - Voimalan Stand Up Club
Sat, 28 Mar at 08:00 pm Mikko Vaismaa, Amir Amokrane ja Tiitu Sulkko - Voimalan Stand Up Club

Kasarmintie 1, 90100 Oulu, Finland

Oulu is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Oulu Events