Advertisement
Oulun torinrantaan rakenteilla oleva tapahtuma-ja ravintolakokonaisuus Tarkastamo saa arvoisensa avajaiset kun UMK:ssa valloittanut Komiat avaa Tarkastamon konserttitoiminnan kesällä 2026.Riehakas meininki, haitarin poljento ja suoraviivainen soitto ovat tehneet Komioista yhden Suomen suosituimmista iskelmäyhtyeistä. Bändin keikat ovat tunnettuja välittömästä ja iloisesta tunnelmastaan, joka tempaa kuulijan mukaansa ja tanssittaa kansaa.
Ensimmäinen studiolevy julkaistiin vuonna 2020 ja yhtye on siitä lähtien julkaissut tasaisesti uutta radiolistoilla loistanutta musiikkia. Tuttuja hittejä on mm. Kaihosielu, Minähän vien, Pakka sekaisin, Kaksin olis kauniimpaa ja Soittajat soittaa.
Vankasta yleisön suosiosta kertovat useat yleisöäänin ansaitut Vuoden tanssiorkesteri -palkinnot. Lisäksi Komiat on Aito Iskelmätähti -kilpailun voittaja 2021, Tanssittajatulokas 2019 sekä Tanssiorkestereiden Suomen mestari (SMOrk) 2018.
Iskelmä Gaalassa 2026 Komiat palkittiin Vuoden tulokas - ja Vuoden yhtye -palkinnoilla. Indie Awards 2026 -tapahtumassa Komiat palkittiin Vuoden iskelmä -palkinnolla.
Komiat oli mukana Uuden Musiikin Kilpailussa 2026 biisillään Lululai - riehakas humppa, joka vie varmoin askelin kohti kesäyön kaihoa.
Komiat sijoittui upeasti kolmanneksi.
Liput ennakkoon 34,90!
https://www.ticketmaster.fi/event/147265242
Advertisement
Event Venue
Tarkastamo-Oulu, Saaristonkatu 1 ,Oulu, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.






