Vuonna 1988 perustettu, karismaattisen Eddie Spaghettin johtama amerikkalainen Supersuckers on löytänyt itselleen vuosien aikana uskollisen yleisön, joka osaa arvostaa yhtyeen iskeviä punk rock-kappaleita sekä sanoituksia, jotka eivät ota asioita niin vakavasti.
Kahdennentoista studioalbuminsa Liquor, Women, Drugs & Killing julkaiseva, vahvaa kulttimainetta nauttiva korkeaoktaaninen rokkikone on taas valmis lähtemään tien päälle laukut täynnä toivoa, ja saapuu myös parin vuoden tauon jälkeen Bar Loosen jytäkellariin keskiviikkona 11.3.2026.
Illan avaa helsinkiläisbändi Lost Centavos, jonka jäsenten taustalta löytyy mm. Massacre 68:n, Incredible Berriesin, Bad Machinen ja Himanesin kaltaisia nimiä. Vuonna 2020 perustetun kokoonpanon omassa tuotannossa löytyy materiaalia sekä englanniksi espanjaksi, jamipohjaisessa ja omintakeisessa musiikissa voi kuulla vaikutteita mm. 70-luvun rockista, americanasta ja punkista.
Huom! Bar Loosen esiintyminen on bändin ainoa tämän vuoden alkupuolelle sovittu keikka Helsingissä, suunnitelmissa on myös julkaista uutta materiaalia tämän vuoden aikana.
Good Vibes – Buena Onda – Rock’n’Roll!!!
Roope - Basso ja laulu
Julio - Rummut ja laulu
Janne ja Antti - Kitarat
Koskettimet ja Perkussiot - Aki
https://lostcentavos.bandcamp.com/
Liput 26 € ennakkoon, 28 € ovelta, mikäli jäljellä.
Ovelta peritään 3,5 € eteispalvelumaksu.
Event Venue
Annankatu 21, 00100 Helsinki, Finland, Kalevankatu 12, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











