Advertisement
Doors: 19:00 Interview: 20:00
Showtime: 21:00
Suomirockin legenda Miljoonasade intiimillä duo-keikalla ja kiehtovassa haastattelussa G Livelabiin siirtyneellä Silmien Takana -klubilla.
Miljoonasateen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Lapsuuden sankarille, Marraskuu, 506 ikkunaa, Miljoonasade, Lelukaupan häät ja Olkinainen. Duo-keikoilla Tomi Aholainen ei säestä, vaan taiteilee. Heikki Salo taas on tarinankertoja, ja se tulee selväksi paitsi biisiteksteistä myös konsertin välispiikeistä, joille annetaan tilaa niin että piisaa.
Kiehtovaksi illan tekee siihen valittu teema, Maailman vaarallisin lintu. Heikki Salo kertoo siitä seuraavaa: ”Arjen muuttuminen tästä päivästä tulevaisuuteen mietityttää. Meidän on pakko vaihtaa elämäntapamme.”
Vaihtuviin teemoihin, kiehtoviin haastatteluihin ja intiimiin tunnelmaan perustuvan Silmien Takana -klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan.
Silmien Takana -klubin promoottori Mika Niemi kuvailee klubia näin: ”Laulunkirjoittamisen tekniikkaa enemmän minua kiinnostaa se, mikä artistit saa tarttumaan kynään ja mistä näkökulmasta kukin artisti maailmaa katsoo. Niinpä haastattelunikin kurottavat kohti sitä leikkauskohtaa, jossa lauluntekijä, luomisprosessi ja valmis kappale kohtaavat. Välillä surkeasti hapuillen, toisinaan taas jotain olennaista tavoittaen – kuin elämässä konsanaan.”
Konsertti on ikärajaton.
Syksyn Silmien Takana -ohjelmisto:
30.8. Aki Tykki – Surun kautta valoa päin
26.9. Aliisa Syrjä – Idea
18.10. Miljoonasade Duo – Maailman vaarallisin lintu
4.11. John Paul White
15.11. Lasten Hautausmaa Duo – Toivo
20.12. Eevil Stöö – Laidasta laitaan
Miljoonasade is a legendary Finnish rock band, formed in Jyväskylä in 1985. The band is still very much active to this day. At Silmien Takana club they will perform as a duo. There is an interview before the concert in Finnish.
The concert is open for people of all ages.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland, Yrjönkatu 3, FI-00120 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland
Tickets