Advertisement
Doors: 19:00Showtime: 20:00
Siinai juhlistaa uusinta albumiaan G Livelab Helsingissä helmikuussa!
Instrumentaalinen rock-yhtye Siinai syntyi neljän motorik-komppia ja avaruuteen kurottavia koukkuja rakastavan ystävän treenikämpällä 2010-luvun alussa. Matti Ahopelto, Markus Joensuu, Risto Joensuu ja Saku Kämäräinen äänittivät ensimmäisen albuminsa Olympic Games (Splendour, 2011) lainatavaroilla ja 20 euron budjetilla. Albumista tuli Nordic Music Prize -ehdokas ja Siinaista yksi Suomen kiinnostavimmista yhtyeistä.
Yhtyeen kokoonpano on vakiintunut viimeisten albumien aikana seitsenhenkiseksi suurperheeksi. Perkussionisti Jussi Peevon, trumpetisti Tapio Viitasaaren ja Johanna Tarkkasen kansanlaulullisia piirteitä saava äänitaiteilu kohottavat yhtyeen soinnin yhä omituisempiin sfääreihin.
Viimeiset vuodet hiljaiseloa viettänyt yhtye on viimeistellyt vähitellen uutta Tanssi I -albumiaan, jonka Soit Se Silti julkaisee tammikuussa 2025. Albumi on Siinain oma versio psykedelian siivittämästä tanssin ylistyksestä ja aloittaa yhtyeen tanssia käsittelevän duologian.
Illan avaa Arpan riveistäkin tuttu Ville-Veikko Airaniemi yhtyeineen.
Kitaristi Ville-Veikko Airaniemen debyyttialbumi Calico on kitaravetoinen instrumentaalilevy, jossa kuuluu vaikutteita niin ambientista ja post-rockista, kuin jazzista ja folkistakin. Kappaleille on tunnusomaista elokuvalliset tunnelmat ja vahvat melodiat.
Airaniemen yhtyeeseen kuuluvat lisäksi rumpali Okko Saastamoinen ja basisti Oskari Siirtola.
Ville-Veikko Airaniemi - kitara
Oskari Siirtola - basso
Okko Saastamoinen - rummut
Konsertti on ikärajaton.
-----
Siinai will celebrate their latest album at G Livelab Helsinki in February!
The instrumental rock band Siinai was born in the rehearsal room of four friends who love motorik comps and space-reaching hooks in the early 2010s. Matti Ahopelto, Markus Joensuu, Risto Joensuu and Saku Kämäräinen recorded their first album Olympic Games (Splendour, 2011) with borrowed equipment and a budget of 20 euros. The album was nominated for the Nordic Music Prize and Siinai has become one of the most interesting bands in Finland.
The band's lineup has stabilized over the past few albums as a seven-member extended family. The folk-song-like vocal artistry of percussionist Jussi Peevo, trumpeter Tapio Viitasaari and Johanna Tarkkanen elevates the band's sound to increasingly strange realms.
The band, which has been quiet for the past few years, has gradually finalized its new album Tanssi I, which Soit Se Silti will release on January 17, 2025. The album is Siinai's own version of the psychedelic-inspired praise of dance and begins the band's duology dealing with dance.
The evening will be opened by Ville-Veikko Airaniemi, who is also known from the ranks of Arpa, and his band.
Guitarist Ville-Veikko Airaniemi's debut album Calico is a guitar-driven instrumental album with influences from ambient and post-rock, as well as jazz and folk. The songs are characterized by cinematic atmospheres and strong melodies.
Airaniemi's band also includes drummer Okko Saastamoinen and bassist Oskari Siirtola.
Concert is open for all ages.
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland, Pieni Roobertinkatu 16, FI-00120 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland
Tickets