Advertisement
⭐ SHOWTIME: Klo 19🎟️ LIPUT: Vapaa pääsy, ei ikärajaa.
Suomisoulin legenda SAMI SAARI saapuu ilmaiskeikalle Rautalammille! Tällä keikalla Saari esiintyy soolona, mies ja kitara -meiningillä.
Sami Saari on keikkaillut Rautalammilla viimeksi Morton Festissä vuonna 2017.
Tapahtuman järjestävät Konttiravintola Morton ja Ravintola Ehtoo
⏰ ESITYKSEN ALKAMINEN JA KESTO:
Tapahtuma-alue aukeaa klo 18, jolloin ruoka- ja juomamyyntipisteet ovat jo auki. Kannattaa tulla ajoissa paikalle!
Showtime on klo 19 ja pyrimme aloittamaan hyvin tarkalleen silloin.
Esityksessä on väliaika ja kokonaisuudessaan illan kesto on noin 1,5 - 2 tuntia.
Alueella on paljon istumapaikkoja, mutta oman viltin tai tuolin voi myös ottaa mukaan.
🍔 RUOKA JA JUOMA
Tapahtuma-alueella on myynnissä alkoholittomia ja alkoholijuomia sekä syötävää.
Morton on avoinna tapahtuman aikana ja myös Mortonista voi tuoda Museon puistoon sekä ruokaa ja juomaa.
Myös Ravintola Ehtoo on avoinna konserttien aikaan, suosittelemme tekemään pöytävarauksen hyvissä ajoin. Keikkaillat ovat Ehtoossa usein loppuunvarattuja, sen vuoksi suosittelemme tekemään pöytävarauksen ajalle klo 16 tai klo 16.30, jotta ehditte keikalle kaikessa rauhassa.
🎸 HEINÄKUUN TORSTAIKONSERTIT RAUTALAMMILLA
Heinäkuussa 2026 Rautalammin Museon puistossa järjestetään pääsymaksuton ja ikärajaton konsertti jokaisena torstaina.
🔸 TO 2.7. klo 19 Folk Saimaa
🔸 TO 9.7. klo 19 Edu Kettunen
🔸 TO 16.7. klo 19 Irina
🔸 TO 23.7. Klo 19 Josen pimeä puoli
🔸 TO 30.7. Klo 19 Sami Saari
ℹ️ LISÄTIEDOT
www.museonpuisto.fi
Advertisement
Event Venue
Museon puisto, Kuopiontie 26a, FI-77700 Rautalampi, Suomi, Kuopio, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.



