Advertisement
⚡️HARD ROCK VAPPU⚡️Vappuaattona 30/04/2026 Jyväskylän RockNeck:ssä on tarjolla Hard Rock:n juhlaa sillä paikallinen Rimbacher palaa tatamille yhdessä porilaisen Serpicon kanssa.
Esittelyt:
🔥RIMBACHER🔥
Rimbacher on vuonna 2020 perustettu Hard Rock / AOR -yhtye Jyväskylästä. Musiikissaan bändi nojaa 80-luvun stadionluokan asenteeseen sekä suoraviivaiseen rock'n'rolliin. Taidokas yhtye maustaa kokonaisuutensa voimakkailla lauluharmonioilla, koukuttavilla melodioilla sekä perinteisellä kitarasankaruudella.
Rimbacher on luonut mainetta luodinkestävänä live-kokoonpanona soittaen keikkoja ympäri Suomea joista mainittakoon Demolition 23 -yhtyeen lämmittely loppuunmyydylle Lutakon Tanssisalille vuonna 2023 sekä useat kesäfestivaalit.
Marraskuussa 2024 bändi julkaisi debyyttialbuminsa "High Hopes On The Rocks", joka sai hyvän vastaanoton kotimaisissa sekä ulkomaalaisissa medioissa. Näistä mainittakoon Kaasozinen (4,5/5) ja Infernon (4/5) levyarvostelut.
RockNeckin vappukeikalla tullaan kuulemaan ensimmäisen levyn kappaleiden lisäksi myös täysin uutta tulevan kakkoslevyn materiaalia joiden äänitykset bändi on jo aloittanut.
🔥SERPICO🔥
Serpicon "Dressed in Flesh" -albumin kiertue jatkuu, ja se pysähtyy myös Jyväskylässä aloittaen Serppareiden tämän vuoden keikkarupeaman!
Loistavia levy-arvioita kerännyt "Dressed In Flesh" -albumi on monipuolinen kokonaisuus, joka yhdistää kaikki rockin ja metallin tärkeimmät elementit tuplabasareista räjähtäviin riffeihin.
Vuonna 2024 Golden Robot Records kiinnitti Serpicon talliinsa, nostaen yhtyeen samaan joukkoon mm. Guns N’ Rosesin Dizzy Reedin ja RATTin Stephen Piercyn kanssa. Yhtye on uskonut omaan juttuunsa kahden vuosikymmenen ajan ja rakentanut sinnikkäästi uraa, jonka tinkimätön linja on saanut ovia avautumaan niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Yhtye on saanut uusimman albuminsa myötä huomiota suurissa kansainvälisissä musiikkimedioissa. mm. musiikkivideon kera julkaistu Rock n’ Roll is Not Dead -single valittiin Metal Hammerin viikon julkaisujen joukkoon, ja SPIN Magazine valitsi yhtyeen elokuun Now Hear This -osioonsa mukaan.
🎫 Liput 12€ ovelta ja ennakkoon Avenue Bar & Diner:sta sekä RockNeck:stä.
🎸 SHOWTIME:
SERPICO 21:00
RIMBACHER 22:30
Advertisement
Event Venue
RockNeck, Asemakatu 7,Jyväskylä, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.





