Prinsessa - ENSI-ILTA

Fri, 17 Jul, 2026 at 06:00 pm UTC+03:00

Öljymäen Kesäteatteri | Hyvinkää

Ohkolan Nuorisoseura ry
Publisher/HostOhkolan Nuorisoseura ry
Prinsessa - ENSI-ILTA
Advertisement
Anna Lappalainen sanoi olevansa kuninkaallinen prinsessa, Buckinghamin palatsissa syntynyt, Skotlannin kuningattaren tytär, jonka aarnikotka oli vauvana kuljettanut Suomen Lappiin.
Anna tuotiin Kellokosken sairaalaan vuonna 1933. Takana oli repaleinen lapsuus, ura laulajana ja hierojana, avioliitto ja sen romahtaminen. Edessä yli 50 vuotta psykiatrisessa sairaalassa Kellokoskella.
Hänen harhojaan yritettiin poistaa kaikin mahdollisin – jopa julmin – keinoin. Diagnoositkin vaihtuivat, mutta mikään ei tehonnut. Lopulta hänen annettiin elää omassa totuudessaan. ”Ehkä hän on onnellisempi näin, ehkä onnellisempi kuin kukaan meistä”, toteaa yksi hoitavista lääkäreistä.
Anna tuli tutuksi koko Kellokosken kylälle lauluillaan, hierontakäynneillään ja tekaistuilla shekeillään, halutessaan auttaa vähempiosaisia. Monet vanhemmat kellokoskelaiset muistavat hänet yhä.
Arto Halosen ja Pirjo Toikan kirjoittama Prinsessa kertoo tästä ainutlaatuisesta kellokoskelaisesta hellästi ja ymmärtäväisesti, ja herättää pohtimaan mitä oikeastaan tarkoittavat järki, hulluus ja onnellisuus.
Tänä vuonna Anna Lappalaisen syntymästä tulee kuluneeksi 130 vuotta. Siksi Prinsessa saa puheteatteri-kantaesityksensä juuri Ohkolassa. Esitykset Öljymäen kesäteatterissa 17.7.–28.8.2026.

Prinsessa - Anna Lappalaisen aika Kellokoskella
Näytelmä: Arto Halonen ja Pirjo Toikka
Sovitus ja ohjaus: Heini Tola.
Tuotanto: Ohkolan Nuorisoseura ry.
Näytelmää ei suositella alle 13-vuotiaille.
Lippujen hinnat:
- 22€ / 20€ verkkokaupasta
- 24€ / 22€ ovelta
Tiedustelut ja ryhmämyynti [email protected]
Esitykset:
17.7. klo 18:00 Ensi-ilta
19.7. klo 16:00
22.7. klo 19:00
25.7. klo 16:00
26.7. klo 16:00
29.7. klo 19:00
30.7. klo 19:00
1.8. klo 16:00
2.8. klo 16:00
5.8. klo 19:00
9.8. klo 16:00
19.8. klo 19:00
20.8. klo 19:00
21.8. klo 19:00
23.8. klo 16:00
26.8. klo 19:00
27.8. klo 19:00
28.8. klo 19:00
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry.
Advertisement

Event Venue

Öljymäen Kesäteatteri, Paavonpolku 61, FI-04530 Mäntsälä, Suomi, Hyvinkää, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Hyvinkää

Folk Saimaa Arkikullassa
Fri, 17 Jul at 04:00 pm Folk Saimaa Arkikullassa

Koulukatu 8, 05800 Hyvinkää, Finland

Tuusula-p\u00e4iv\u00e4 22.7.2026
Wed, 22 Jul at 02:00 pm Tuusula-päivä 22.7.2026

Kellokosken Ruukki

Liisa Akimof Arkikullassa
Fri, 31 Jul at 04:00 pm Liisa Akimof Arkikullassa

Koulukatu 8, 05800 Hyvinkää, Finland

Parantolajamit 2026
Sat, 01 Aug at 11:00 am Parantolajamit 2026

Parantolan puisto, Hyvinkää, Finland

Samae Koskinen Arkikullassa
Sat, 01 Aug at 04:00 pm Samae Koskinen Arkikullassa

Koulukatu 8, 05800 Hyvinkää, Finland

Junior Handler PM-joukkueen tuki Match Show Hyvink\u00e4\u00e4ll\u00e4 ke 5.8.2026
Wed, 05 Aug at 05:00 pm Junior Handler PM-joukkueen tuki Match Show Hyvinkäällä ke 5.8.2026

Hyvinkään vinttikoirarata

Tuusulan taiteiden y\u00f6 \u2013 Kellokoski 7.8.2026
Fri, 07 Aug at 06:00 pm Tuusulan taiteiden yö – Kellokoski 7.8.2026

Vanha Valtatie 190, 04500 Kellokoski, Finland

Hyvinkää is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Hyvinkää Events