Peer Günt / Tavastia-klubi

Sat, 22 Aug, 2026 at 08:00 pm UTC+03:00

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki, Finland | Helsinki

TAVASTIA-klubi
Publisher/HostTAVASTIA-klubi
Peer G\u00fcnt \/ Tavastia-klubi
Advertisement
PEER GÜNT TAVASTIALLE HEINÄKUUSSA! Liput myynnissä tiistaina 10.3. klo 9:00 🎫
Menestykseen Peer Günt ponkaisi vuonna 1984 Rockin SM-kilpailuissa, joissa kilpailivat Peer Güntin lisäksi mm. Kolmas Nainen. Debyyttialbumin Peer Günt (1985) jälkeen levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin aina 90-luvun puoleenväliin saakka. Bändi piti taukoa vuosituhannen vaihteessa, mutta teki paluun vuonna 2005 albumilla No Piercing, No Tattoo peräti yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen. Vuonna 2006 yhtye palasi esiintymislavoille uudella kokoonpanolla, ja sen jälkeen se on julkaissut albumit Guts and Glory (2007), Buck the Odds (2009) sekä livelevyn Live Today, Gone Tomorrow (2011).
Peer Günt on menestyksekkään uransa ajan kulkenut omaa heavy-rock’n’blues -polkuaan, ja bändillä on takanaan tuhansia soitettuja keikkoja. Tämä vaatimaton – mutta tinkimätön – yhtye on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin rehellisellä rock’n’rollilla ja rautaisella livemeiningillä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Backseat, Bad Boys are here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star.
Vuonna 2026 Peer Günt viettää 50-vuotisjuhlavuottaan! Näin kitaristi-laulaja Timo Nikki kertoi 50th Anniversary Tourin keikoista: ”Fiilikset on hyvät ja ollaan valmiit panemaan kaikkemme peliin, jotta jengi saa vastinetta ostamalleen lipulle. Keskitytään triobändin vahvuuksiin, eli pelkästään musiikkiin – kuten aina ennenkin – eli mitään sirkustemppuja ei ole odotettavissa. Keikoilla esitetään Peer Güntin musiikkia alusta tähän päivään. Tämä on paitsi yhtyeemme 50-vuotisjuhlavuosi myös mun, Saken ja Peten 20-vuotisjuhlarundi.”
Peer Günt on:
Timo Nikki – kitara, laulu
Pete Pohjanniemi – basso, taustalaulu
Sauli ”Sakke” Koivula – rummut,taustalaulu
Advertisement

Event Venue

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki, Finland, Urho Kekkosen katu 4-6, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

Terri-Eri
Sat, 22 Aug at 10:00 am Terri-Eri

Tuomarinkartanon vinttikoirarata

Ison kent\u00e4n HAUkut
Sat, 22 Aug at 10:00 am Ison kentän HAUkut

Ruosilankuja 14, 00390 Helsinki, Finland

STUDIO HEIKKI 10 years celebration BRETT HOWARD workshops and Mat classes
Sat, 22 Aug at 10:00 am STUDIO HEIKKI 10 years celebration BRETT HOWARD workshops and Mat classes

Kytösuonpolku 3 lt 1, Helsinki, Finland

THE MINIMALS @ LOKAL FOOD & BAR
Sat, 22 Aug at 07:00 pm THE MINIMALS @ LOKAL FOOD & BAR

Pukinmäenkaari 18, 00780 Helsinki, Finland

Emmylou Harris (US), Allas Live, 24.8.2026
Mon, 24 Aug at 07:00 pm Emmylou Harris (US), Allas Live, 24.8.2026

Allas Pool

54th ESTA International Conference | Helsinki, Finland
Wed, 26 Aug at 10:00 am 54th ESTA International Conference | Helsinki, Finland

Sibelius-Akatemia

Bullet (SWE) \/\/ On The Rocks
Wed, 26 Aug at 07:00 pm Bullet (SWE) // On The Rocks

Mikonkatu 15, 00100 Helsinki, Finland

26.8. Avain - Punainen tiili 25v. LIS\u00c4KEIKKA | Allas Live
Wed, 26 Aug at 07:00 pm 26.8. Avain - Punainen tiili 25v. LISÄKEIKKA | Allas Live

Katajanokan laituri 2 A, 00160 Helsinki, Finland

27.8. Avain - Punainen tiili 25v. - LOPPUUNMYYTY | Allas Live
Thu, 27 Aug at 07:00 pm 27.8. Avain - Punainen tiili 25v. - LOPPUUNMYYTY | Allas Live

Katajanokan laituri 2 A, 00160 Helsinki, Finland

ADHD voimavaraksi - koulutus
Sat, 29 Aug at 10:00 am ADHD voimavaraksi - koulutus

Hyvinvointikeskus Sydäntila

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events