Pe 25.4.2025 BESS | Teatro, Logomo

Fri, 25 Apr, 2025 at 09:00 pm UTC+03:00

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland | Turku

Teatro
Publisher/HostTeatro
Pe 25.4.2025 BESS | Teatro, Logomo
Advertisement
BESSIN LEVYNJULKAISUKIERTUE SAAPUU LOGOMON TEATROON PERJANTAINA 25.4.2025!
Huippusuosion kotimaisella musiikkikentällä saavuttanut nelinkertainen Emma-voittaja BESS on helsinkiläinen artisti ja pop-tähti, joka debytoi vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea pop-musiikissaan yhdistelevä artisti tunnetaan erityisesti rouheasta laulusoundistaan, lukuisista hiteistään sekä hurmoksellisesta keikkasuosiostaan.
Viimeistään vuoden 2022 UMK-kilpailun myötä koko kansan nimeksi noussut BESS on julkaissut urallaan kaksi albumia. Loppuvuonna 2019 julkaistu debyyttialbumi BESS on myynyt platinaa ja keväällä 2023 julkaistu KÄDET YLÖS tuplaplatinaa. Yhteensä artistin tuotantoa on kuunneltu jo yli 110 miljoonaa kertaa. BESSin tunnetuimpia kappaleita ovat ennätyksiä rikkoneen UMK2022-kisabiisi Ram pam pamin lisäksi muun muassa kolminkertaista platinaa striimannut Tempo, sekä Sammumaton, joka on vuoden 2023 kolmanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa. BESS on neljän Emma-pystin lisäksi palkittu myös Iskelmä Gaalassa Vuoden naisartistina ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden läpimurto -tunnustuksella.
Teatrossa päästään nauttimaan perjantaina 25.4.2025 Bessin odotetun uutuusalbumin levynjulkaisukiertueen keikasta.
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland, Turku, Finland

Tickets

Discover more events by tags:

Art in TurkuTheatre in Turku

Sharing is Caring:

More Events in Turku

Bussireissu Tallinnaan, Viroon Turun seudulta l\u00e4htien 25-27.4.2025
Fri, 25 Apr, 2025 at 05:30 am Bussireissu Tallinnaan, Viroon Turun seudulta lähtien 25-27.4.2025

Puistomäenkatu 53, 20810 Turku, Finland

Night Visions Turku - Neon Nights
Fri, 25 Apr, 2025 at 05:00 pm Night Visions Turku - Neon Nights

Kino Kilta

Sankarillisia s\u00e4veli\u00e4
Fri, 25 Apr, 2025 at 05:00 pm Sankarillisia säveliä

Turun konserttitalo

Kokonainen
Fri, 25 Apr, 2025 at 07:00 pm Kokonainen

Sigyn-sali, Turku

Sielunmaisemia-kev\u00e4tkonsertti
Fri, 25 Apr, 2025 at 07:00 pm Sielunmaisemia-kevätkonsertti

Turun Mikaelinkirkko

West Side Comedy Club
Fri, 25 Apr, 2025 at 08:00 pm West Side Comedy Club

West Side Hotel, Nuijamaankatu 2, 20320 Turku

Nelli Matula in Turku
Fri, 25 Apr, 2025 at 11:30 pm Nelli Matula in Turku

Bar Ihku Turku

Mars 2175
Sat, 26 Apr, 2025 at 10:00 am Mars 2175

Avaruuspuisto Väisälä

Lotta L\u00e4hteenm\u00e4en Tanssi- ja liiketerapeuttisten menetelmien workshop
Sat, 26 Apr, 2025 at 11:15 am Lotta Lähteenmäen Tanssi- ja liiketerapeuttisten menetelmien workshop

Rauhankatu 15, FI-20100 Turku, Suomi

\u269c\ufe0fTuija Rinteen kurssit Turussa 26.4.2025\u269c\ufe0f
Sat, 26 Apr, 2025 at 11:30 am ⚜️Tuija Rinteen kurssit Turussa 26.4.2025⚜️

Turku, Finland

Taideakatemian speksi: Kvanttivanki
Sat, 26 Apr, 2025 at 02:00 pm Taideakatemian speksi: Kvanttivanki

Linnankatu 56, FI-20100 Turku, Suomi

Turku Folks! -jamit | \u00c5bo Folks! -jam
Sat, 26 Apr, 2025 at 06:00 pm Turku Folks! -jamit | Åbo Folks! -jam

Kortteliravintola Kerttu

Turku is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Turku Events