Advertisement
Tervetuloa Minun mereni -elokuvanäytökseen eduskunnan kansalaisinfoon keskiviikkona 5.11. klo 14.30–16.00. Minun mereni on elokuvantekijä Ari Heinilän runollinen kuvaus meren ja ihmisen vuoropuhelusta. Tarinassa pääosaa esittää Itämeri. Elokuva vie seikkailemaan veden syvyyksiin ja puikkelehtimaan saariston sokkeloihin. Se tempaisee tuulten ja aaltojen vauhtiin erilaisten meriharrastajien vanavedessä. Vesillä liikkuja törmää meren moniin kasvoihin.
Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Elokuvan tarinaa vievät eteenpäin Itämeren ystävät Irina Brjörklund, Martti Suosalo ja Taneli Mäkelä. Koskettavan kauniin ja kutsuvan musiikin Minun mereni -elokuvaan on säveltänyt Sibelius Akatemian säveltäjäkouluttaja Pasi Lyytikäisen kokoama ryhmä lahjakkaita nuoria: Erke Eriksen, Jenni Isoaho ja Airi Salmela.
Tilaisuuden ohjelma:
Tilaisuuden avaus, kansanedustaja Krista Mikkonen
Elokuvan esittely, elokuvantekijä Ari Heinilä
Minun mereni -elokuvan esitys (kesto 45 min)
Seppo Knuuttila, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
Ville Wahlberg, toimitusjohtaja, Baltic Sea Action Group
Yleisön kysymykset
Tilaisuuden järjestävät eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmä, eduskunnan Saaristomeri-ryhmä ja eduskunnan veneilykerho.
Tilaisuus on kaikille avoin. Kansalaisinfoon mahtuu 50 henkeä.
Lämpimästi tervetuloa!
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Mannerheimintie 30, 00100 Helsinki, Finland, Eduskuntakatu 1, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.