Lyyti / Tavastia-klubi

Sat, 09 May, 2026 at 08:00 pm UTC+03:00

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki, Finland | Helsinki

TAVASTIA-klubi
Publisher/HostTAVASTIA-klubi
Lyyti \/ Tavastia-klubi
Advertisement
Lyyti toukokuussa Tavastialle!
Neljä albumia julkaissut Lyyti on viime vuosina hurmannut yleisöjä ympäri Suomen häikäisevän yhtyeensä kanssa. Lyyti tunnetaan monen ikäisiä koskettavista kappaleistaaan sekä eläväisestä esiintymisestään, joka herättää laulujen tarinat henkiin. Lyytin keikoilla niin riemukkaat kuin kipeätkin tunteet eletään yhdessä läpi itkun, naurun, tanssin ja yhteislaulun kautta.
Lyytin musiikissa puhuttelevat tekstit yhdistyvät loisteliaaseen soittoon ja tuotantoon. Palkitut kappaleet kuten Mihin voi soittaa? ja Ennätyshelteet ovat nousseet kuvaamaan nuoren sukupolven kokemusta epävarmaan maailmantilanteeseen kasvamisesta. Silti toivon löytäminen vaikka pohjamutaan uponneista siemenistä on Lyytin musiikin pohjimmainen sanoma.
Lyytin kiitetty kolmas albumi Nousussa taas on lumoava matka pohjalta kohti valoa. Albumi keräsi kolme Emma-ehdokkuutta, ja Ennätyshelteet-kappaleelle myönnettiin Juha Vainio -seuran ”Vuoden sanoitus” -palkinto.
Syyskuussa 2025 julkaistu neljäs albumi Pidän sulle paikkaa on kuin soiva satukirja, jonka tarinat tutkivat ystävyyttä ja yhteen kuulumista. Musiikillisesti albumi uskaltautuu edellisiä pidemmälle sekä herkän latautuneessa minimalismissa että paikoin pakahduttavan massiivisissa tuotannoissa.
Advertisement

Event Venue

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki, Finland, Urho Kekkosen katu 4-6, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

VVO & Rajaton: Suomen kaikkien aikojen euroviisut
Sat, 09 May at 07:00 pm VVO & Rajaton: Suomen kaikkien aikojen euroviisut

Musiikkitalo, Helsinki

KATO!ORAVA & Pyhiinvaeltajat Plays CMX
Sat, 09 May at 07:00 pm KATO!ORAVA & Pyhiinvaeltajat Plays CMX

Mascot Bar & Live Stage

Maiden Hell, M\u00f6therhead @Kuudes Linja, Helsinki
Sat, 09 May at 07:00 pm Maiden Hell, Mötherhead @Kuudes Linja, Helsinki

Kuudes Linja

Kumpulan komediaklubi | Vuoden tulokkaat!
Sat, 09 May at 07:00 pm Kumpulan komediaklubi | Vuoden tulokkaat!

Kumpulan Kylätila

Magnificat - tunnelmallinen konsertti \u00e4itienp\u00e4iv\u00e4n aattona
Sat, 09 May at 07:15 pm Magnificat - tunnelmallinen konsertti äitienpäivän aattona

Mäntytie 2, 00270 Helsinki, Finland

Saa kiljua, NO EI!, Jaanat
Sat, 09 May at 07:30 pm Saa kiljua, NO EI!, Jaanat

Töölönkatu 51 A-B, 00250 Helsinki, Finland

Faraway Shapes & Antikset at Bar Loose
Sat, 09 May at 08:30 pm Faraway Shapes & Antikset at Bar Loose

Bar Loose

LDNZOO021: Loefah (Swamp81, DMZ, UK)
Sat, 09 May at 10:00 pm LDNZOO021: Loefah (Swamp81, DMZ, UK)

Kaiku

Plan B
Sat, 09 May at 11:00 pm Plan B

Unioninkatu 28B, 00100 Helsinki, Finland

SHERRY VINE: DIRTY BLONDE
Sat, 09 May at 11:30 pm SHERRY VINE: DIRTY BLONDE

Kaivokatu 6, Corner of Keskuskatu, kolmas kerros/third floor, 00100 Helsinki, Finland

Kultsan \u00c4itienp\u00e4iv\u00e4lounas
Sun, 10 May at 11:00 am Kultsan Äitienpäivälounas

Sturenkatu 4, 00510 Helsinki, Finland

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events