LOPPUUNMYYTY: Antti Autio: Yksin / Oulu, RioLive

Thu, 20 Mar, 2025 at 07:00 pm UTC+02:00

RioLive | Oulu

Antti Autio
Publisher/HostAntti Autio
LOPPUUNMYYTY: Antti Autio: Yksin \/ Oulu, RioLive
Advertisement
Laulaja-lauluntekijä Antti Autio lähtee alkuvuodesta soolokiertueelle. Yksin-konserttisalikiertue saapuu Oulun RioLiveen 20. maaliskuuta.
👉 LOPPUUNMYYTY
Helmikuussa neljännen albuminsa Täällä sinua kaivataan julkaissut artisti esiintyy 11 keikkaa kattavalla kiertueella intiimisti soolona. Luvassa on kappaleita lauluntekijän koko uran varrelta niin kuin ne ovat saaneet alkunsa, yksin kitaralla säestäen.
- Melkein kaikki mun biisit on tehty kitaran kanssa, joten esitän kappaleita niin kuin ne ovat syntyneet. Jokainen konsertti tulee olemaan ainutlaatuinen. Soolona esiintyessä keikan dramaturgia syntyy aina hetkessä, ilman varsinaisia settilistoja, mikä on kiehtovaa ja jännittävää. Nautin siitä kun ihmiset voivat esittää myös omia toiveitaan keikkojen aikana, Autio kertoo kiertueesta.
Vuonna 2017 debyyttialbuminsa julkaisseen Aution voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet sekä kuulijat että kriitikot ympäri Suomen. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa.
⏰ Showtime klo 19.00
Advertisement

Event Venue & Nearby Stays

RioLive, Snellman Park, Hallituskatu, FI-90100 Oulu, Suomi,Oulu, Finland

Tickets

Discover more events by tags:

Concerts in Oulu

Sharing is Caring:

More Events in Oulu

Oulun Musiikkijuhlat: Gustavson-Viinikainen-Kallio
Wed, 19 Mar, 2025 at 07:00 pm Oulun Musiikkijuhlat: Gustavson-Viinikainen-Kallio

Hallituskatu 11, 90100 Oulu, Finland

Mielenrauhan ilta, Oulu
Thu, 20 Mar, 2025 at 06:00 pm Mielenrauhan ilta, Oulu

Oulun Yliopisto Saalastinsali

Reiki 2 kurssi
Fri, 21 Mar, 2025 at 05:00 pm Reiki 2 kurssi

Hoitava Laine

Knipi: Kuinka vangita perhonen -konsertti, Oulu
Fri, 21 Mar, 2025 at 07:00 pm Knipi: Kuinka vangita perhonen -konsertti, Oulu

Oulun Musiikkikeskus

Ares @ 45 Special in Oulu
Fri, 21 Mar, 2025 at 09:00 pm Ares @ 45 Special in Oulu

45 Special

Oliver Klubilla
Fri, 21 Mar, 2025 at 10:00 pm Oliver Klubilla

Toppila Klubi

SaM: Bachata Paradise Oulu 22.-23.3.2025
Sat, 22 Mar, 2025 at 11:30 am SaM: Bachata Paradise Oulu 22.-23.3.2025

Tanssikeskus Citydance

Oulun Koirakerhon Maalis-Match Show
Sat, 22 Mar, 2025 at 12:00 pm Oulun Koirakerhon Maalis-Match Show

Urheilupuistontie 33, Oulu

Oulu is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Oulu Events