Lemonator, The Sugarrush / Tavastia-klubi

Sat, 12 Sep, 2026 at 08:00 pm UTC+03:00

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki, Finland | Helsinki

TAVASTIA-klubi
Publisher/HostTAVASTIA-klubi
Lemonator, The Sugarrush \/ Tavastia-klubi
Advertisement
Lemonator, The Sugarrush @ Tavastia-klubi
La 12.9.2026
Liput alk. 29 €
K-18
Lemonator saapuu Tavastialle klassisessa kokoonpanossaan Syyskuussa! Liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 17.4. klo 9. đź’ł
Suomen tyylitajuisimpiin kitararock-yhtyeisiin lukeutuva Lemonator palaa keikkalavoille. Yhtyeen toistaiseksi viimeisestä julkisesta esiintymisestä on yli kymmenen vuotta – ja esikois-EP:n julkaisusta tuli vuoden alussa kuluneeksi 30 vuotta.
Kaikkiaan kuusi studioalbumia uransa aikana julkaisseen Lemonatorin viimeisin pitkäsoitto ilmestyi vuonna 2010 ja yhtye laittoi pillit pussiin elokuussa 2015, jolloin se hyvästeli faninsa Tavastia-klubin keikalla. Paluusuunnitelmia ei ollut. Kunnes yhtye kokosi pyynnöstä rivinsä uudelleen hyvän ystävänsä 50-vuotissyntymäpäivää varten.
– Soitetaan ne biisit, jotka tuntuvat meille tärkeimmiltä – kovalla energialla ja ilman kikkailua. Kitarat soi, rummut paukkuu, basso jyrää ja laulut soi kauniisti. Ei tarvita taustanauhoja tai klikkiä, vaan mennään niin kuin ennenkin. Toivottavasti joku nuorempikin innostuu tästä tavasta tehdä, Kurki sanoo.
*********
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Juomat ennakkoon
Tilaa juomatarjoilut keikalle ennakkoon täältä!
https://www.tiketti.fi/tavastian-juomatarjoilut…/114987
Syömään ennen keikkaa?
Tule Ravintola Ilvekseen! www.ravintolailves.fi
Advertisement

Event Venue

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki, Finland, Urho Kekkosen katu 4-6, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

Shaktan joogaopettajakoulutus Helsingiss\u00e4
Sat, 12 Sep at 10:00 am Shaktan joogaopettajakoulutus Helsingissä

Shakta Joogakoulu

Tunneviisauden Masterclass
Sat, 12 Sep at 12:00 pm Tunneviisauden Masterclass

Galleria Sitruunapuu

Maijan ja Heikin kolmetuntinen pilates- treenipaja
Sat, 12 Sep at 01:00 pm Maijan ja Heikin kolmetuntinen pilates- treenipaja

Kytösuonpolku 3 lt 1, Helsinki, Finland

Luckan Live: M\u00e5nskensbonden
Sat, 12 Sep at 07:00 pm Luckan Live: MĂĄnskensbonden

Georgsgatan 27, 00100 Helsingfors, Finland

Midnight Run Helsinki 2026
Sat, 12 Sep at 09:00 pm Midnight Run Helsinki 2026

Senaatintori, FI-00170 Helsinki, Suomi

TuskaLive: Current 93, 16.9.2026, Savoy-teatteri, Helsinki
Wed, 16 Sep at 07:00 pm TuskaLive: Current 93, 16.9.2026, Savoy-teatteri, Helsinki

Savoy-teatteri

Dance Stage Convention 17.-20.9.2026
Thu, 17 Sep at 08:00 am Dance Stage Convention 17.-20.9.2026

Finnfest 2026 - WSDC Registry Event
Thu, 17 Sep at 04:00 pm Finnfest 2026 - WSDC Registry Event

Paasitorni

Gutenberg! \u2013 musikaali
Thu, 17 Sep at 06:30 pm Gutenberg! – musikaali

Musiikkiteatteri Kapsäkki

Nature in Me \u2013 Yoga & Movement workshop with Helen Noakes
Fri, 18 Sep at 09:00 am Nature in Me – Yoga & Movement workshop with Helen Noakes

Galleria Sitruunapuu

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events