Advertisement
Helsinkiläinen hard rock -yhtye Mount Mary soittaa omaa tanakkaa ja ytimeen osuvaa englanninkielistä rockia. Bändi tarjoaa parantavaa orgaanista raspia peräänantamattomasti. Mount Mary ohjaa vahvasti omaa laivaansa, mutta samoilla elävän, hengittävän rock-musiikin aalloilla voi tavata bändejä kuten esim. Led Zeppelin, Rival Sons, Deep Purple, Black Sabbath, AC/DC…Vuonna 2019 perustettu Mount Mary on julkaissut kaksi levyä ja kolmannen kimpussa ollaan parhaillaan. ”There is magic in Mount Mary”, lausahti hiljattain managerilegenda Alan Niven, joka on ollut nyt mukana biisejä kirjoittamassa.
Monissa rockliemissä maustuneen Maria Hännisen (laulu, kitara) lisäksi bändin tanakan soundin takaa löytyvät Kingston Wallissa jytistellyt Jukka Jylli (basso), Havana Blackissakin soittanut Petri Majuri (kitara) sekä muun muassa The Empire Strikes -bändissä vaikuttava Otto Haapanen (rummut).
Illan avaa Ginger Evil
Ginger Evil on suomalaisen Alt Rockin uusi vientitoivo, joka yhdistää pohjoisen peruskallion ja maailmanluokan melodiat vastustamattomaksi kokonaisuudeksi. Bändin musiikissa kuuluu vahva kansainvälinen ote, jota korostaa tiivis ja hedelmällinen yhteistyö alan huippu tekijöiden kanssa – tuloksena on rajat ylittävä, viimeistelty ja isolta kuulostava rock-elämys, joka on valmis valloittamaan lavat niin kotimaassa kuin maailmalla.
KULT Live: Mount Mary + Ginger Evil
La 19.9.2026
19.00 Ovet
20.00 Ginger Evil
21.00 Mount Mary
Liput 20,00 € + tilausmaksut (alk. 1,50€ + 0,65% tilauksesta) | Lippu.fi
Ovelta 25,00 €
Eteispalvelumaksu 4,50 €
K18
Valitettavasti tila ei ole esteetön.
Advertisement
Event Venue
Sturenkatu 4, 00510 Helsinki, Sturenkatu 4, FI-00510 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.











