Kitaraklubilla Juha Björninen & Tuigu

Mon Sep 07 2026 at 07:00 pm to 09:00 pm UTC+03:00

Kulttuurimeijeri, Mäntsälä | Hyvinkää

Mikko Iivanainen
Publisher/HostMikko Iivanainen
Kitaraklubilla Juha Bj\u00f6rninen & Tuigu
Advertisement
Tuigu on kitara- ja studiolegenda Juha Björnisen perustama Kymenlaaksolainen yhtye.
Aktiivisesti kiertävän Tuigun keikoilla kuullaan Björnisen omia sävellyksiä instrumentaaliversioina, sekä uudelleen sovitettuja klassikoita suomen ja englannin kielellä. Tuigussa soittavat Björnisen lisäksi Ella Tepponen (laulu), Otto Tikkanen (koskettimet) Harri Ruotjoki (basso) ja Arttu Huopainen (rummut). Nämä eri ikäpolvia edustavat musiikin ammattilaiset tuovat kukin bändin sointiin omat tärkeät vaikutteensa. Tuigun musiikin juuret ulottuvat 1970-luvun Piirpauke-yhtyeeseen, jossa Björninen toimi pitkään kitaristina.
Tuigu sisällyttää ohjelmistoonsa myös kansanmusiikkia uudelleen sovitettuna, josta yhtyeen julkaisu Tuu Tuu Tupakkirulla on loistava esimerkki! Erityisesti Karjalasta lähtöisin olevat laulut sointuvat lämpimästi Tuigun sinisiin sävyihin. Bändin musiikkia on ulkopuolelta kuvattu niin Latin-Rock- kuin Etno-Jazz-vaikutteiseksi, mutta varmasti viitteitä löytyy moniin muihinkin genreihin. Tärkeimmiksi vaikuttajikseen melodian säveltämisessä Björninen nostaa Etelä-Amerikkalaisen tangon sekä bluesin.
Tuigu perustettiin vuonna 2018. Siitä lähtien yhtye on ilahduttanut yleisöä keikoillaan Etelä-Suomessa. Digitaalisilla julkaisuillaan Tuigu on saavuttanut myös kansainvälistä näkyvyyttä.
Liput 10€ ennakkoon lippu.fi tai Kirjakauppa Kipa Mäntsälä.
Lippuja myös ovelta.
Tervetuloa Mäntsälän Kulttuurimeijerille!
Advertisement

Event Venue

Kulttuurimeijeri, Mäntsälä, Meijerin Aukio 1,Mäntsälä, Hyvinkää, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Hyvinkää

HyKUn Syyskisat (viralliset agilitykilpailut 12-13.9.2026)
Sat, 12 Sep at 09:00 am HyKUn Syyskisat (viralliset agilitykilpailut 12-13.9.2026)

Hyvinkään Koiraurheilijat Ry

Pauli Hanhiniemi & Hyvink\u00e4\u00e4n Orkesteri: Syd\u00e4n vasta puolillaan
Sat, 12 Sep at 07:00 pm Pauli Hanhiniemi & Hyvinkään Orkesteri: Sydän vasta puolillaan

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

Johanna Debreczeni & Henna Lepp\u00e4nen- Tango Hurmiolle
Sun, 20 Sep at 05:00 pm Johanna Debreczeni & Henna Leppänen- Tango Hurmiolle

Vanha Valtatie 190, rak 3, 04500 Kellokoski, Finland

Terveet K\u00e4det Kulttuurimeijerill\u00e4
Sat, 26 Sep at 08:00 pm Terveet Kädet Kulttuurimeijerillä

Kulttuurimeijeri, Mäntsälä

M\u00c4IK\u00c4: HYVINK\u00c4\u00c4 \u2013 ENEMIES EVERYWHERE \/ SHAKEN \/ ABERRATIONS
Sat, 26 Sep at 08:00 pm MÄIKÄ: HYVINKÄÄ – ENEMIES EVERYWHERE / SHAKEN / ABERRATIONS

Tapahtumatehdas Hyvinkää

Kitaraklubilla Heikki Isoniemi
Mon, 28 Sep at 07:00 pm Kitaraklubilla Heikki Isoniemi

Kulttuurimeijeri, Mäntsälä

Hyvinkää is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Hyvinkää Events