Kevätkauden viimeinen Valon ja lohdun ilta kirkossa ja verkossa

Wed May 06 2026 at 06:00 pm to 07:15 pm UTC+03:00

Kirkkoniementie 2, Kangasniemi | Mikkeli

Kangasniemen seurakunta
Publisher/HostKangasniemen seurakunta
Kev\u00e4tkauden viimeinen Valon ja lohdun ilta kirkossa ja verkossa
Advertisement

Valon ja lohdun iltojen kevätkausi päättyy kirkossa keskiviikkona 6. toukokuuta klo 18 alkavaan tilaisuuteen. Tähän noin tunnin pituiseen levolliseen iltahetkeen voi osallistua myös ruudun äärellä seurakunnan somekanavien kautta.
Illan puhujavieraaksi saapuu Joroisten kirkkoherra Anu Ylitolonen, jonka tulo on samalla toiveuusinta, sillä edellisen kerran hän puhui kirkossamme viime keväänä. Tällä kertaa hän on luvannut kertoa lohdutuksen Jumalasta.
– Psalmissa 121 sanotaan: “Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.” Tästä aion lähteä puheessani liikkeelle, suunnittelee Anu Ylitolonen.
Elämänsä käännekohdista puolestaan kertoo illan toinen kutsuvieras Mervi Pynnönen, joka on yhdistänyt kirjailijan ja käsikirjoittajan työn marketin myyjän työhön.
– Kesämökki Puulan rannalla on paikka, joka on pysynyt kaikkien muutosten keskellä elämässäni aina, ihan lapsuudesta lähtien. Nyt minulla on mahdollisuus asua kesät tuolla möK*llä. Olen tullut kotiin, kertoo Mervi Pynnönen.
Niina-Maria Tiihosen rauhalliset laulut kannattelevat illan ohjelmaa. Jouni Kuitunen pohdiskelee koskettavaan tapaansa sitä, miten Jumalan rakkaus yltää myös elämän raskaiden vaiheiden keskelle.
– Sydämellisesti tervetuloa tähän kodikkaaseen iltaan, joka perustuu aitoon kangasniemeläiseen formaattiin. Eri puolilta Suomea tulleessa palautteessa iltaa on kuvailtu muun muassa sanoilla ”lempeä ja turvallinen”. Valon ja lohdun illassa pieni on kaunista ja vähemmän on enemmän, tiivistää illan juontaja Päivi Kettunen.
Valon ja lohdun ilta ke 6.5.2026 klo 18 kirkossa sekä verkossa seurakunnan Facebook- ja YouTube-kanavien välityksellä.
Advertisement

Event Venue

Kirkkoniementie 2, Kangasniemi, Kirkkoniementie 2, FI-51200 Kangasniemi, Suomi, Mikkeli, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Mikkeli

Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen
Wed, 06 May at 07:00 pm Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen

Mikkelin Mikaeli

Ruusu \u00e4idille \u2013 Samettinen 70-luku
Thu, 07 May at 06:00 pm Ruusu äidille – Samettinen 70-luku

Mikkelin Mikaeli

NESU-Probba's "Come on Baba, Let's Go Party" -sits
Thu, 07 May at 06:00 pm NESU-Probba's "Come on Baba, Let's Go Party" -sits

Tarkk'Ampujankuja 3, FI-50100 Mikkeli, Suomi

Etel\u00e4-Savon maakunta- ja Eurooppa-p\u00e4iv\u00e4
Fri, 08 May at 03:00 pm Etelä-Savon maakunta- ja Eurooppa-päivä

Hallituskatu 3, FI-50100 Mikkeli, Suomi

TEOSESITTELY: Kun aurinko putosi -musiikkin\u00e4ytelm\u00e4
Fri, 08 May at 05:30 pm TEOSESITTELY: Kun aurinko putosi -musiikkinäytelmä

Savilahdenkatu 11, 50100 Mikkeli, Finland

Mikkeli is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Mikkeli Events