Advertisement
Avausillassa soivat Schumann, Mozart ja SchubertPerjantain konsertissa kuullaan todellisia klassikoita pääteoksena Schumannin parhaimpana kamarimusiikkiteoksena pidetty tunteikas pianokvintetto op.44. Jo useaan otteeseen Kangasala Classic -festivaalilla ihastuttanut Ossi Tanner tulkitsee Mozartin pianokonserton nro 20 ja illan täydentää Schubertin Quartettsatz, valmistumatta jääneen ”Jousikvarteton nro 12” vivahteikas ensiosa. Lavalla nähdään Tannerin lisäksi Lapin kamariorkesterin ja Suomen kansallisoopperan toisen viulun äänenjohtajat Hanna Parviainen ja Anna Husgafvel, Tapiola Sinfoniettan sooloalttoviulisti Riitta-Liisa Ristiluoma, Sibelius-Akatemian sellonsoiton lehtori ja Tampere Filharmoniastakin tuttu soolosellisti Joona Pulkkinen, sekä Helsingin kaupunginorkesterin basisti Tuomo Matero.
Kangasala Classic -festivaali tarjoilee supistettunakin korkeatasoista kesäohjelmaa Kangasala-talossa
Kangasala Classic saa odotetusti jatkoa kesäkuussa 2026, mutta tuotannollisista syistä tapahtuma järjestetään tänä vuonna supistetulla ohjelmalla. Kokonaisen festivaalin sijaan kuullaan kaksi kesäkonserttia Kangasala-talossa pe 12.6. ja la 13.6. Mukana aiemmilta vuosilta tuttuja taitelijoita, muutamalla uudella tuttavuudella rikastettuna.
Ohjelma:
Franz Schubert: Quartettsatz c-molli D.703
Anna Husgafvel ja Hanna Parviainen, viulut
Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu
Joona Pulkkinen, sello
W.A. Mozart: Pianokonsertto nro 20 d-molli (sov. pianolle ja jousikvintetille I. Lachner)
Ossi Tanner, piano
Anna Husgafvel ja Hanna Parviainen, viulut
Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu
Joona Pulkkinen, sello
Tuomo Matero, kontrabasso
– väliaika –
Robert Schumann: Pianokvintetto op. 44 Es-duuri
Anna Husgafvel ja Hanna Parviainen, viulut
Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu
Joona Pulkkinen, sello
Ossi Tanner, piano
Esityksen arvioitu kesto on n. 1 t 40 min, sisältäen väliajan.
Tuotanto: Kangasala-talo ja Kangasala Classic
Kangasala Classic verkossa: www.kangasalaclassic.fi
Ethän kuvaa esitystä:
Esityksen kuvaaminen ja muu tallentaminen on kielletty. Loppukiitosten ja encoren aikana voit ottaa kuvia tai videon muistoksi. Näin pystymme kaikki nauttimaan esityksestä ilman salissa loistavia näyttöjä. Kiitos huomaavaisuudestasi!
Liput ja ryhmäliput
Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi
Peruslippu 30 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 27,50 €
Alle 18-v. 18 €
Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle 27,50 €. Ryhmäliput Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, [email protected]
Lisäpalvelut
Naulakkopalvelumaksu 2,50 €. Vain korttimaksu.
Ravintolan palvelut
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Tarjolla à la carte -listan annoksia sekä laaja valikoima kahvilatuotteita ja juomia. Esittämällä sekä Kangasala-talon kanta-asiakaskortin että tämän esityksen pääsylipun saat -10 % à la carte -listan annoksista esityspäivänä.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin: https://kangasala-talo.fi/ravintola/
Saapuminen
Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä: https://kangasala-talo.fi/tule-meille/saapuminen/
Advertisement
Event Venue
Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6,Kangasala, Tampere, Finland
Tickets
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.










