Advertisement
Tule kuulemaan miten Malmisalissa yhdistyvät Burginin voimakas ja villi kitaratyöskentely sekä Gomezin monipuolinen, jazz-vaikutteita sisältävä blues-laulu. Amerikkalainen blueskitaristi ja laulaja Johnny Burgin sekä espanjalaissyntyinen harpisti Quique Gomez ovat molemmat luoneet pitkän ja kansainvälisen uran muusikkoina omilla tahoillaan. Blues-maailmassa molemmat tunnetaan erityisesti intensiivisistä kiertueistaan useilla eri mantereilla.
Etelä-Carolinasta Chicagoon muuttanut Johnny Burgin tuli tunnetuksi ja nousi kulttimaineeseen 1990-luvulla juuri Chicagossa. Johnnylla on jo kymmenien vuosien kokemus kyseisen kaupungin bluesklubien vetonaulana, muun muassa Buddy Guyn Legends -klubilla. Mittavan levytysuransa aikana hän on levyttänyt muun muassa seitsemän albumia maineikkaalle Delmark-levymerkille.
Madridista lähtöisin oleva Quique Gomez aloitti bluesharpun soiton sekä perusti ensimmäisen yhtyeensä 18-vuotiaana. Vuodesta 2008 lähtien hän on esiintynyt aktiivisesti molemmilla puolilla Atlantin valtamerta ja on työskennellyt muun muassa John Primerin, Eddie C. Campbellin sekä Bob Strogerin kanssa.
Muutaman vuoden ajan Burgin ja Gomez ovat kiertäneet blues-areenoja myös yhdessä. Heidän yhteistyönsä yhdistää Burginin voimakkaan ja villin kitaratyöskentelyn sekä Gomezin monipuolisen, jazz-vaikutteita sisältävän blues-laulannan. Heidän yhteinen soundinsa on bluesin perinteitä kunnioittava mutta silti uutta luova. Molemmat tunnetaan kyvystään vangita kuulijansa intensiivisellä energiallaan ja tunnepitoisella esiintymisellään.
Helmikuussa 2025 miehet ulottavat kiertueensa myös Suomeen ja yhdistävät voimansa heille jo ennestään tuttujen kiertuekumppaneiden, suomalaisen bluesin eturivin rytmiryhmän Jaska Prepulan ja Mikko Peltolan kanssa.
Kesto: 2 h, sis. 20 min väliajan
Liput: 24 € / 21 € / 11 €
Advertisement
Event Venue & Nearby Stays
Ala-Malmin tori 1, 0700, 00700 Helsinki, Finland, Ala-Malmin tori 1, FI-00700 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland
Tickets