Jenni Vartiainen - Vedenalaista-konserttisalikiertue 2026

Sun, 18 Oct, 2026 at 07:00 pm UTC+03:00

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland | Hyvinkää

Hyvink\u00e4\u00e4sali
Publisher/HostHyvinkääsali
Jenni Vartiainen - Vedenalaista-konserttisalikiertue 2026
Advertisement

Liput tulevat myyntiin 23.04.2026 klo 9
Suomenkielisen popmusiikin supertähti Jenni Vartiainen lähtee syksyllä kattavalle Vedenalaista-konserttisalikiertueelle. Uuden Joku johon nojata -singlen vastikään julkaissut Vartiainen saapuu tulevana syksynä konsertoimaan ympäri Suomen. Kiertue alkaa Hyvinkäältä 18. lokakuuta ja päättyy Ouluun 9. joulukuuta.
Tulevalla kiertueella Vartiainen palaa multi-instrumentaalisen livekokoonpanon kanssa musiikkinsa juurille. Konserteissa esitetään koskettavia sovituksia vanhoista kappaleista sekä tunnetuimmista hiteistä.
- Vedenalaista-konserttisalikiertueella haluan palata sinne mistä kaikki lähti. Vedenalaista oli ensimmäinen laulu, jonka kirjoitin eikä ilman sitä olisi syntynyt muitakaan lauluja. Tällä kiertueella haluan lähelle yleisöä ja sukeltaa laulujen ikuiseen ytimeen. Aion soittaa kaikki yleisön rakastamat isoimmat hitit sekä oman musiikillisen matkani kannalta merkityksellisimpiä lauluja. En malta odottaa, että pääsen taas kiertämään konserttisaleja ympäri Suomen, Jenni Vartiainen iloitsee.
Jenni Vartiainen on ihastuttanut tähtivalmentajana tänä perjantaina suoraan finaalilähetykseen huipentuvalla The Voice of Finlandin 15. juhlakaudella.
Koskettava Joku johon nojata -kappale on syntynyt maailmantilanteen aiheuttamasta huolesta, ja on artistin ensimmäinen, platinaa striimanneen ORIGO-albumin jälkeen julkaistu oma single. ORIGO-albumin lisäksi Jenni Vartiainen on julkaissut uransa aikana neljä muuta menestysalbumia ja hänen kuunnelluimpia kappaleita ovat muun muassa superhitit Ihmisten edessä, Minä sinua vaan, Väärään suuntaan ja Leima feat. Turisti.
Vartiaisen vuonna 2010 julkaistu kappale Missä muruseni on palkittiin vuoden 2025 Radiogaalassa kaikkien aikojen radiokappaleena. Artisti on voittanut yhdeksän Emma-palkintoa, saanut lukuisia tunnustuksia ja hänen kappaleensa ovat menestyneet niin radioissa kuin striimauspalveluissakin.
Advertisement

Event Venue

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland, Kauppatori 1, FI-05800 Hyvinkää, Suomi, Hyvinkää, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Ask AI if this event suits you:

More Events in Hyvinkää

Psycho Sanatorium #3
Sat, 31 Oct at 06:00 pm Psycho Sanatorium #3

Ravintola Ale-Pub Hyvinkää

RUUSULINNAN HALLOWEEN 2026
Sat, 31 Oct at 07:00 pm RUUSULINNAN HALLOWEEN 2026

Aspinniituntie 80, Nurmijärvi

Hyvinkää is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Hyvinkää Events