HrayBery

Sun Jun 28 2026 at 02:00 pm to 03:00 pm UTC+03:00

Kappeliesplanadi | Helsinki

Espan lava
Publisher/HostEspan lava
HrayBery
Advertisement
World Music Expon (WOMEX) satoa!
HrayBery on puolalais-ukrainalainen yhtye, joka hengittää uutta elämää unohdettuun musiikkiin.
Yhtyeen ohjelmisto koostuu tanssikappaleista (mm. kosakki-, kolomyika-, masurkka-, polkka- ja valssimusiikista), jota on rekonstruoitu arkistolähteiden kuten äänitallenteiden ja nuottien pohjalta. Ukrainalaiset ja puolalaiset tutkijat ovat keränneet melodioita kahden maan väliseltä raja-alueelta. Ohjelmisto osoittaa, miten alue oli aikoinaan eri kulttuurien sulatusuuni.
Yhtyeen käyttämät soittimet – kuten viulu, kantele, kehärumpu ja basso – olivat yleisiä näillä alueilla 1500-luvun lopulta lähtien. Yhtyeen ääni antaa kuulijoille mahdollisuuden uppoutua vanhaan, monikulttuuriseen tanssimusiikkiin. Musiikkiin, jota soitettiin puolalaisten, ukrainalaisten, juutalaisten ja romanien yhdessä asuttamilla alueilla.
HrayBery on esiintynyt lukuisissa tanssijuhlissa ja konserteissa yhtyeen jäsenten kotimaassa Puolassa. Yhtye on kiertänyt ulkomailla Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Liettuassa, Latviassa, Virossa ja Italiassa, ja se osallistui WOMEX-maailmanmusiikkitapahtumaan Suomessa vuonna 2025. Vuonna 2023 yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Karczma (Majatalo).
Tervetuloa nauttimaan tästä ainutlaatuisesta ilmaiskonsertista!
Advertisement

Event Venue

Kappeliesplanadi, Pohjoisesplanadi,Helsinki, Finland

Tickets

Icon
Concerts, fests, parties, meetups - all the happenings, one place.

Discover more events by tags:

Music in HelsinkiPerformances in Helsinki

Ask AI if this event suits you:

More Events in Helsinki

JYK\u00c4, Helsinki, Juttutupa, 27.06.
Sat, 27 Jun at 07:00 pm JYKÄ, Helsinki, Juttutupa, 27.06.

Ravintola Juttutupa

MIKA HASSI & Ajol\u00e4ht\u00f6 @ LOKAL Food & Bar
Sat, 27 Jun at 07:00 pm MIKA HASSI & Ajolähtö @ LOKAL Food & Bar

Pukinmäenkaari 18, 00780 Helsinki, Finland

Summer Mambo Club 27.6.
Sat, 27 Jun at 07:00 pm Summer Mambo Club 27.6.

Energiakatu 3, Helsinki

Bad Omens in Helsinki
Sat, 27 Jun at 07:00 pm Bad Omens in Helsinki

Suvilahti

The Honeytones Bar Mendocinossa!
Sat, 27 Jun at 09:00 pm The Honeytones Bar Mendocinossa!

Bar Mendocino

Amorphis in Helsinki
Sun, 28 Jun at 10:00 am Amorphis in Helsinki

All White Cruise Party Sunday June 28.2026
Sun, 28 Jun at 05:00 pm All White Cruise Party Sunday June 28.2026

Kauppatori Market Square

Balboa party at Penan liiteri
Mon, 29 Jun at 06:00 pm Balboa party at Penan liiteri

Klaukkalanpuiston Ryhmäpuutarha

Suzanne Vega | Finlandia-talo
Mon, 29 Jun at 07:00 pm Suzanne Vega | Finlandia-talo

Mannerheimintie 13e, FI-00100 Helsinki, Suomi

Suzanne Vega in Helsinki
Mon, 29 Jun at 07:00 pm Suzanne Vega in Helsinki

FINLANDIA-TALO

Gregory Porter (US), Allas Live, Helsinki 30.6.2026
Tue, 30 Jun at 07:00 pm Gregory Porter (US), Allas Live, Helsinki 30.6.2026

Allas Pool

Charlie Puth | Accessible tickets
Wed, 01 Jul at 12:00 am Charlie Puth | Accessible tickets

Allas Live

Helsinki is Happening!

Never miss your favorite happenings again!

Explore Helsinki Events